Kotia kohti

Vahiin kay ennen kuin loppuu tama meidan Intian loma. Nyt kirjoittelen tata lentokentalta, kohtapuoleen lahtee lento valtamerten yli kohti kotisuomea. Tunteet ovat ristiriitaiset. Toisaalta on todella mukava tulla kotiin, toisaalta loman loppuminen surettaa. Matka on ollut ihana. :)

Viimeiset paivat on mennyt todella nopeasti, kun olemme yrittaneet tehda ostoksia. Menipa taas viimetippaan!! Nyt on laukut taynna kaikkea kamaa, tarpeellista ja tarpeetonta. :) Teetettiin eilen raatalilla puvutkin itsellemme. :) Heh, aika nopeaa toimintaa. Eilen otettiin mitat ja tanaan on puvut valmiina. Tosin pienia muutoksia jai tekematta kun piti lahtea lentokentalle, kuten teron puvun takki kiristaa hieman kaulasta ja minun hame vetaa vahan ryppyyn. Heh, viimetipan mestarit vauhdissa. :)

Naihin kuviin, naihin tunnelmiin paatamme lahetyksen Intiasta 2006. Kiitoksia seurasta. :)

Bollywood elokuvaSSA!!!

Yksi elamamme ikimuistoisista paivista tuli vietettya Bollywood -elokuvastudiolla. Bollywood on maailman suurin elokuvatuottaja (siis suurempi kuin Hollywood amerikassa!) ja saimme omin silmin nahda elokuvan tekemista ja naimme vieresta Intian suurimpia elokuvatahtia. Ei hullumpaa :) Elokuva oli Hollywood elokuvan "Kummiseta" Bollywood versio. :) Tassa versiossa gangsterit taitavat laulaa ja tanssia. :)

Edellisena paivana meidat 'bongattiin' kadulta ja pyydettiin osallistumaan elokuvan tekemiseen taustaihmisina. Elokuvassa tarvittiin lansimaalaisia taustaihmisia ja siksi turisteja etsittiin kaduilta. Hetken emmittyamme (oikeasti vain mina emmin kun pelkasin mihin joudumme, Tero olisi ollut heti menossa) paatimme lahtea. Lupasivat ruokien lisaksi palkkaakin 10 e paivalta. :)

Aamulla aikaiseen lahdimme bussilla kohti elokuvastudiota, joka oli reilun tunnin matkan paassa. Bussissa tapasime mukavia ihmisia, etenkin tanskalaisen pariskunnan (joka olikin sisko ja veli), joiden kanssa juttelimme pitkan tovin. Bussi pysahtyi hienon ison rakennuksen eteen ja meidat ohjattiin sisaan. Sisalla olikin aikamoinen vilske paalla. Meidat jaettiin naisiin ja miehiin ja puvustajat katselivat meita ilmeisesti miettien mita kellekin laittaisi paalle. Olin tassa vaiheessa aivan pollamystynyt kaikesta ja todella jannittynyt mihin ihmeeseen olin itseni laittanut. Minulta mm. kysyttiin nimeani ja sitten pyysivat tavaamaan sen englanniksi, ja ollessani niin paniikissa en osannut. Huuh. Nainen katsoin minua kuin imbesillia. Paniikin tasoni ei ainakaan vahentynyt tasta valikohtauksesta.

Vaatettajat valitsivat meille samalla aikaa vaatteita. Kohtaus olisi baarissa, joten meille etsittiin bilekuteita. Huh. Mina sain tiukan mustan topin ja tiukan vaalean hameen. Lahelta naytti aika, hmmm, tiukalta paallani, mutta kauempaa ihan ok. Sitten kampaajalle hiuksia laittamaan ja sen jalkeen meikkaajella meikkaukseen. Meikkaus oli aika raju, mutta niin ilmeisesti elokuvissa pitaa olla etta nayttaa joltain. Tosin ei silla ihan hirveasti olisi valia milta me naytamme, kun ei meita ikina niin lahelta kuvattaisi. Sitten korkkarit jalkaan ja isot korvakorut korviin. Ja ei kun menoksi.

Taman jalkeen minut ohjattiin studiolle. En oikein ehtinyt tajuta mita kaikki ymparillani oikein oli, kun minut ohjattiin sohvalle istumaan. Katselin hammastyneena ymparilleni ja aloin tajuta istuvani lavasteissa. Kaikki ymparillani olevat seinat, lamput ja koristeet olivat lavasteita. Hyvin pian, niin pian etten ehtinyt panikoida juuri ollenkaan, minut ohjattiin istumaan sohvan kasinojalle ja viereeni istui joku aija. Olin selvastikin mustiin pukeutuneen tumman miehen seuralainen. :) Huomasin etta olimme aika kaukana lavasteissa, niin kaukana ettemme varmastikaan tulisi nakyviin elokuvassa kuin mahdollisesti aivan pienina ihmishahmoina. Mutta sekin olisi todella mahtavaa! Siiten tulikin kuvausten aika ja kaikki hytkyivat musiikin tahdissa ajatellen olevansa baarissa, osalla oli drinkit kadessa. Muutaman sekunnin kuvausta seurasi pitka odottelu.

Aika hidasta puuhaa tuo elokuvan kuvaaminen tuntui olevan. Koko paivana emme varmaankaan kuvanneet kokonaista minuuttia elokuvaa ja niistakin monet tehdaan kuulema moneen kertaan eri paivina. Siten ei ole senkaan takia ollenkaan todennakoista etta hahmomme nakyisi elokuvassa, mutta aina saa toivoa! :)

Teron positio oli toisessa kohdassa lavasteita ja han kertonee itse paivastansa. Naimme aina valilla toisiamme, kun elokuvan kuvauspaikkaa vaihdettiin ja kun me emme olleet kuvausalueella. Lisaksi juttelimme todella monen mukavan tyypin kanssa, jotka olivat ympari maailmaa tulleita ihmisia. Suurin osa samalla tavalla paivan tai muutaman viikon pesteilla, osa oli ollut mukana tekemassa elokuvaa alusta asti. Elokuva oli melkein kuvattu, seuraava paiva olisi viimeinen. Sitten puoli vuotta kestava kuvausurakka olisi ohi. Luulimme etta nayttelijat odottivat elokuvan loppumista ja lomaa kieli pitkalla, kun tuntuivat olevan aika vasyneita (ei ihme kun paivat olivat todella pitkia), mutta sitten kuulimme etta heti seuraavana paivana alkaa uuden elokuvan kuvaaminen. :)

Bussissa tapaamamme hurjan mukava tanskalaisnainen paasi eraan ranskalaisen naisen kanssa hurjan mahtavaan kohtaukseen. Siina paatahti kaveli ulos baarista nainen molemmilla puolillaan. :) Han paasi ihan oikeasti nayttelemaan paatahden kanssa. Sellaista ei ole sattunut edes monelle niille jotka ovat ollaat taustanayttelijoina koko elokuvan ajan. Mahtava nahda kohtaus sitten leffasta (jos se kohtaus laitetaan elokuvaan) . Muutenkin on mahtava nahda elokuva sitten kun se tulee julkisuuteen, siella on varmasti joitakin tuttuja naamoja, heh ainakin ne paatahdet.

Kaikin puolin aivan uskomaton paiva ja todella mahtavaa etta tuli tehtya (hyva tero etta vahan painostit minua!). Olimme aivan poikki, paiva alkoi aamulla aikaisene ja kesti yolla yli puolen yon. Nukuimme koko seuraavan paivan. :) Mietimme vain niita jotka menivat taas suraavana aamuna aikaiseen kuvauksiin.. Aika hurjaa tahtia ne vetavat.

Valokuvaus studiolla oli periaatteessa kiellettya, mutta eivat siita kovasti suuttuneet. Meilla on pari kuvaa studiolta. :) Olisi enemmankin jos ei olisi kaynyt klassisia. Edellisena paivana illalla, kauppojen suljeutumisen jalkeen, meidan digikameran muistikortti hajosi.. Joten meilla oli vain tilaa muutamalle kuvalle, jotka mahtuvat kameran omaan muistiin. No, muistijalkemme omiin aivoihimme paivan tapahtumista on sitakin syvempi.

BollyWOOD!

(Tero:) Kun ajatellaan elokuvateollisuuden paakaupunkia niin mieleen tulee eittamatta hollywood (nain ainakin meille lansimaalaisille). Kuitenkin jos katsotaan myytyjen leffalippujen ja tuotettujen elokuvien maaraa niin maailman elokuvapaakaupunki on eittamatta paikka jota kutsutaan bollywoodiksi ja sen keskus sijaitsee Mumbaissa (ent. Bombay).

Alkuperainen suunnitelmamme oli etta koemme bollywoodin taian menemalla elokuviin taalla Mumbaissa. Olimme kuulleet eri puolilta etta kannattaa ehdottomasti kayda taalla leffassa.
No kohtalo paattikin sitten vieda meidat hivenen lahemmaksi bollywoodia kuin olimme ajatelleetkaan:

Kavelimme perjantaina kadulla etsien sopivaa kauppaa vaateostoksille kun mies pysaytti meidat ja kysyi haluaisimmeko paasta bollywood elokuvaan. Elokuva oli kuulemma Kummiseta elokuvan intialainen versio ja siina kuulemma nayttelisi yksi maailman tunnetuimmista staroista Shah Rukh Khan (huom. bollywood leffoja katselee aasialaiset, joten katsojaluvut pyorivat miljardeissa, ei miljoonissa kuten hollywoodissa...). Olimme kuulleet etta teoriassa Mumbaissa joka voisi bongata lansimaalaisia elokuvaan, muttei oltu osattu odottaa etta se kavisi meille. No vahan aikaan kyseltiin miehelta mita koko homma tarkoittaa ja han selitti etta aamulla pitaisi tulla Leopold's nimiseen kahvilaa, josta lahtee bussi kohti studiota. Studio huolehtii vaatetuksesta ja meikkauksesta, seka tarjoaa ruuat + 500 rupiaa per naama (n. 10 euroo). No hitto, mikas siina. Sovittiin siis miehen kanssa etta aamulla nahdaan. Loppuilta menikin sitten panikoimiseen, etta mitakohan tulee tapahtumaan ja minkakohanlaista homma tulee olemaan.

Seuraavana aamuna menimme sovittuun kahvilaan ja tapasimme joukon muita lansimaalaisia, jotka olivat kanssa palkattu ekstroiksi. Erityisesti mieleen heista jai mukava tanskalaissisaruspari ja sveitsilainen pariskunta. Yhdistavana tekijana meilla kellaan ei ollut mitaan hajua mita tuleman pitaisi. Ei muuta kuin hypattiin bussiin, joka n. tunnin ajon paatteksi jatti meidat studion portille. Olimme siis saapuneet bollywoodin sydameen.

Studiolla asiat alkoivat tapahtumaan varsin nopeasti. Meidat viettiin puvustus/meikkaushuoneeseen ja mulle kateen lyotiin puku ja sanottiin etta vedappa ripeasti hynttyyt niskaan. Riia otettiin muiden naisten kanssa huoneen toiseen puoleen ja heille alettiin sovittaa vaatteita. Osa vaatteista sisalsi melkoisen vahan kangasta, mutta onneksi naiset paasivat itsekin sanomaan mita laittavat paalleen! Taman jalkeen naiset vietiin meikattavaksi ja miesten paahan lyotiin kourallinen geelia. Sita mukaan kun ihmiset saivat itsensa jota kuinkin valmiiksi niin heidat ohjattiin suoraan studioon, jossa oli lavastettuna hieno kohtalaisen iso klubi. Ei voinut muuta kuin ihmetella lavasteiden suuruutta ja kuinka hienosti klubi oli rakennettu.

Lavasteissa oli juuri alkamassa kohtauksen kuvaus kun paasin sisaan. Kohtaus kesti noin 2 sekuntia ja he kuvasivat sen muutamaan otteeseen. Oli uskomattoman mielenkiintoista nahda miten kohtausta rakennettiin ja miten ohjaaja, kuvaaja, ja koko muu poppoo tyoskentelivat. Pikku hiljaa kavi ilmi etta tanaan kuvattaisiin yhta bollywood elokuvalle tyypillista musiikki-/tanssikohtausta. Jee! koska ne on bollywood leffoissa niin siisteja!

Riia saapui huoneeseen ja ekstrojen hoitajahemmo istutti Riian samantien eraan sohvan reunalle. Minut laitettiin hengailemaan tanssilattian reunaan. Nama olivatkin sitten meidan roolit koko paivan kuvauksen ajaksi. Meille annettiin drinkkilasit kateen (mulla oli aluksi martinilasi ja myohemmin viskilasi, joten potentiaalinen epaloogisuus elokuvassa...:) ja meidan rooli oli olla baarissa bileissa pitamassa hauskaa. Aina kun kuvaus alkoi meidan tuli jorata ja katsoa staraan pain ja hymyilla kovasti. "More energy, more fun" huuteli avustaja aina ajoittain.

Kaytannossa paivan teema oli etta odotellaan kun kuvausryhma kasaa laitteiston seuraavaan otokseen, sitten bailataan kun he kuvaavat ja sitten taas odotellaan. Kaytannossa koko paiva oli 90 prosenttia odottelua ja 10 prosenttia kuvausta. Aina ajoittain joku tuli siirtelemaan meita ekstroja eri paikkoihin, minne ikina nyt lisaa taustajoukkoja tarvittiikin. Tassa yhteydessa juuri tutustumallemme tanskalaisen tytolle kavikin hyva saka. Hanet valittiin paanayttelijan "naiseksi" yhdessa eraan ranskalaisen tyton kanssa, ja he paasivat siis ihan miltein paaosaan. Oli ilo nahda kuinka otettuja tytot olivat moisesta kunniasta. Ranskalainen nainen oli ihan onneissaan, koska han tuntui olevan paanayttelijan fani jo etukateen!

Osa ekstroista oli olleet tekemassa tata hommaa jo useita paivia ja he olivat niin vasyneita koko touhuun, koska kuulemma intialaisten organisaatiotaidot ei oikein toimineet taallakaan. Ekstrat pyydettiin aina paikoilleen vaikka muu kuvausryhma oli viela aina ihan vaiheessa. Joku pieni seikka saattoi aina unohtua, kuten vaikka VALAISTUS! :) No tama on intiaa. Tanssitytot, joita tuntui olevan maailman joka kolkasta, suuri osa venajalta, olivat sanoneet, etta mika hollywoodissa kestaa paivan kuvata, kestaa taalla viikon. No sen kylla uskoo...

Paiva alkoi kaantymaan iltaa kohti ja meille kerrottu poistumisaika siirtyi jalleen kerran. Alun perin meidan tyopaivan piti loppua kahdeksalta, mutta se aika siirtyi pitkin paivaa useita kertoja. Riia huomasi yhessa vaiheessa etta loppumisaika on aina neljantunnin paasta...

Myohemmin illalla paikalle saapui varsinainen kaunotar. Han oli elokuvan naispaatahti, ja joku kertoi etta han vissiin oli joku aikaisempi miss universumi. No siita en tieda, mutta hienoksi hanet oli laitettu. Han tuli paikalle illan viimeiseen otokseen (viimeinen otos ainakin meidan kannalta). Tassa otoksessa Riia oli taustaporukassa erittain lahella paaneyttelijoita, ja taten saattaa jopa olla nakyvilla itse elokuvassa! Noh sita voidaan sitten jannitella. Hurjaa se kylla olisi!!! Vou!!!

Oli aivan uskomattoman siistia paasta katsomaan elokuvan kuvausta. Saimme liikkua lavasteissa ihan vapaasti ja kaytiin Riian kanssa katsomassa paria otosta ihan nayttelijoiden vieresta. Siten etta kun he poistuivat kuvasta, niin he melkein tormasivat meihin. Se oli aivan sukomattoman siistia!!! Kiva nahda sitten lopullinen elokuva, kun tietaa etta, hei tossa vieressahaa myo seisottii...

Lopulta ilta loppui, ja paastiin vaihtamaan vaatteet. Saimme molemmat luvatut 500 rupiaa ja bussimatkan takaisin Leopold's kahvilaan. Siella viela soimme tanskalaissisarusparin ja parin muun ekstran kanssa ja sitten menimme hotelliin nukkumaan. Tassa vaiheessa kello oli jo yksi. Hivenen enemman kuin alkuperainen klo. 20, joka meille kerrottiin. :)

Taa oli mulle yksi matkan kohokohdista. Uskomaton tilaisuus ja olen tosi onnellinen etta mentiin! Ja siita suuri kiitos myos Riialle, etta suostui mukaan!

Matkan viimeinen kaupunki

Matkamme jatkui reissumme viimeiseen kaupunkiin. Otimme liput ilmastoimattomaan yobussiin makuupaikoille, kuten tavaksemme on jo tullut. Kuitenkin tullessamme bussiasemalle saimme kuulla etta ilmasoimaton bussi ei kuljekaan vaan meille on annettu samaan hintaan (normaalisti puolet kalliimman) ilmastoidun bussin paikat. Mies katsoi meita odottaen meidan hyppivan riemusta! Yritimme olla nayttamatta kauhistustamme, koskapa tiesimme ettei meilla olisi tanaan muuta vaihtoehtoa kuin joko menna ilmastoituun bussiin tai matkata seuraavana paivana. No kuten arvasimmekin bussi oli ilmastoitu jaakylmaksi. Onneksemme meilla oli nyt jotain lampimampaa paallamme mutta silti palelimme bussissa. Niinpa Tero teki mahtavan ratkaisun ja irroitti bussin verhot meille peitoksi. Varsin toimiva systeemi ja saimme nukuttua yomme paleltumatta.

Viimeisten paivien tarkoitus on shoppailu. Emme ole ostaneet juuri mitaan koko matkan aikana, koskapa emme ole jaksaneet raahata tavaroita mukanamme. Varasimme juuri lentoliput suomeen, matkamme paattyy 3.8. Nyyh ja Jee! Periaatteessa olemme valmiita kotiinpaluuseen (varsinkin koiria on ikava), mutta toisaalta lomalla olo intiassa on aika kivaa. :)

Kartanlukua

(tero:) Nyt kun olemme tutustuneet tahan Goan paakaupunkiin ja useasti jo kavelleet hotelliltamme siihen pisteeseen johon yopussi meidat jattoi ja todenneet etta onpa se lahella, niin taytyy myontaa virheeni kartanlukijana ja ottaa taysi vastuu meidan mahtavasta lenkista jonka suoritimme kun saavuimme kaupunkiin ja yritimme loytaa hotellille. Loppujen lopuksi tama on aika pieni kaupunki ja on helppo kavella kartan paasta paahan. Saapumisaamuna kuitenkin kavelimme pari tuntia rinkat selassa ja ihmettelimme etta missakohan ollaan. Sain juuri sanottua Riialle etta:"Joo tossaha se on jo varmaan seuraava katu, kun Riia totesi etta ollaan muuten samassa kohtaan mista lahettiin. En kyl ihan heti uskonut, mut siinahan se kuppila oli jossa kaytiin juomassa aamu-chait. Ihan kuin ois ollu twilight zonessa... Huh, ei ihme ettei koulun liikunnassa toi suunnistus ollut ikina kovinkaan vahva laji.

Merta ja olutta

Pari paivaa Goalla on mennyt alkuvaikeuksista huolimatta oiken mukavasti. Paikkana tama ei tunnu edelleenkaan olevan tyypillinen intialainen kaupunki, illalla taalla kavellessa tulee ennemmin mieleen joku etelaisen euroopan pienista rantakaupungeista. Taalla on todella siistia ja ihmiset ovat hyvin tottuneita turisteihin joilla on paljon rahaa. Olemme ottaneet sitten taman paikan parhaat puolet ja nauttineet merenrannasta seka oluesta. :)

Matkakuvat

Matkakuviin paasee tuosta oikealla puolella olevasta "Links" kohdan alta. Kuvia on nyt kahdessa paikassa kun kuvablogin toiminta ei tunnu olevan kovin varmaa.

Goalla

Kaupunki on aivan hiljainen verrattuna turistiaikaan, nyt taalla on joitain turisteja mutta juhlimispaikat ja rantaelama ovat suljettuja. Ihmiset kuitenkin suhtautuvat lansimaalaisiin selvasti varauksin. Intiassa totuttua uteliaisuutta ei juuri nay. Muualla meita varoitettiin, etta Goa on Intian kanarian saaret, hyvine ja huonoine puolineen. Niin taitaa olla. Taalla ei juuri mitaan aitoa ole ja ihmiset tuntuvat olevan turistien sikailuihin kyllastyneita. Baareja taalla on paljon ja intialaisetkin nayttavat juovan olutta ihan erimaaria kuin muualla. Luultavasti jatkamme pian eteenpain.

Uskonto on tassa osavaltiossa paaosin kristinusko. Tama johtuu portugalilaisten vallasta aikaisemmin ja he tekivat kasittaakseni paljon kaannytystyota (toisin kuin ilmeisesti muualla vallassa olleet englantilaiset jotka antoivat intialaisten pitaa uskontonsa). Taalla on todella paljon kirkkoja, joita emme muualla ole nahneet kuin pari. Hindulaisia temppeleita taasen en ole taalla viela nahnyt. On aika friikkia nahda vanhoja intialaisia naisia ja miehia kuin 50-luvun suomalaisten pyhamekoissa ja puvuissa. Hiustyylit, kengat ja kaikki ovat samaa sarjaa. Uskonto todella ilmeisesti maarittelee koko ihmisen olemuksen, pukeutumisesta lahtien.

Ympyra sulkeutui

Olemme nyt Goalla, Panjim-kaupungissa. Jostain syysta (olimme bussin peraosassa ja siella oli aikamoisen pomppuista) huonosti nukutun yon jalkeen saauimme sateiseen Panjimiin. Lahdimme etsiskelemaan majoitusta, rikshakuskit pyysivat naurettavia hintoja, eivatka suostuneet neuvottelemaan. Kapsimme pitkin katuja ja kyselimme ihmisilta tieta. Olimme aivan puulla pahan lyotyja kuinka epaystavallista kohtelua saimme. eras mies suuttui ja sanoi Terolle etta alkaa enaa tulko tanne, kun Tero kysyi tieta. Mita ihmetta? Saimme joiltain muilta kuitenkin (ilmeisesti tahallaan taysin vaaria) neuvoja ja lahdimme talsimaan katuja pitkin.

Talsimme ja talsimme. Intiassa ei ole tienviittoja tai tiennimia missaan nakyvissa, aina on vain kysyttava ihmisilta. Kavelimme loppujen lopuksi varmasti lahes parituntia kilometrin matkaa, aina valilla kyselimme ihmisilta tieta. Sitten aloimme olla todella tuskissamme reppujemme kanssa. Yhtakkia silmani osuivat tuttuun kylttiin ja tajusin jarkytyksekseni etta olimme menneet kokonaisen, suuren, pari tuntia kestavan ympyran. Tero ei aluksi uskonut, mutta sitten hanenkin oli pakko. Uskomatonta! Tero sanoi ettei hanelle ole koskaan ennen kaynyt nain. :) Huh huh. Otimme sitten ylihintaisen rikshan ja ajoimme majoituspaikkaalueelle. Siellakin viela kierreltiin aikamme ja ihmeteltiin ihmisten epaystavallisyytta. Lopulta asettauduttiin halvimpaan (ja huonoimpaan) huoneeseen koko matkan aikana. Taalla on vahan omituista koko touhu, mutta ehka tama tasta.

Mangolettuja

Paatimme jatkaa matkaa pikkuhiljaa ylospain rannkkoa pitkin. Seuraava pysahdyspaikkamme olisi Goan osavaltio. Saimme taas yobussiin makuupaikat ja vietimme paivan Mangaloren kylassa. Paatimme menna napostelemaan jotain pienta paikalliseen pikkuravintolaan. Ensin joimme pari kolme lasillista ihanaa tuorepuristettua apelsiini ja ananasmehua. Sitten tilasimme tiskilla nakyvia pikkupurtavia. Meilla ei yleensakaan ole mitaan hajua mita tilaamme, mutta yleensa ne on herkullisia. Purtavat oli ihania, aivan kuin perunasta ja monen monista mausteista tehtyja paksuja pihveja, joita syotiin herkullisen kastikkeen kanssa. Nam! Tilattiin niita pari lisaa. Sitten vahan limua, kuuma paiva kun oli. Paikan omistaja tuli suosittelemaan paivan erikoista, mango dosaa, joka oli vahan niinkuin lettu jossa oli mangon makua. Sekin syotiin herkullisen kastikkeen kanssa. Se kastike tosin oli niin tulinen, etta paatimme tilata yhden makean lassin, joka on ihana jugurttijuoma. Silla suun polttelun saa nopeasti kuriin. Mahat tapotaysina lahdettiin pois ravintolasta. Lasku oli euron ja kaksikymmenta senttia...

Kaarme paratiisissa

Lueskelin mokkissamme sangylla, ovi oli kotoisasti auki ja luonnon aanet kuuluivat mukavasti taustalla. Huomasin silmanurkassani liiketta. Taalla intiassa siihen on jo tietenkin ihan eri tavalla tottunut, kun torakoita ja muita otokoita on jokapaikassa ja paljon. Jain kuitenkin katsomaan mika siella mokin portailla liikkuu. Aivan kuin keppi olisi liikkunut. Hmm.. Kasteleekohan joku puutarhaletkulla nurmikkoa ja letkun liike nakyy silmissani. Terastin katsettani ja karistin lukemani tekstin hahmot mielestani. Hitto. Ei se ole liikkuva keppi, eika puutarhaletku. Se on kaarme! Meidan portailla. Teeeeeeeeroooooooooooo!!

Saimme valokuvan vain kaarmeen perapaasta, mutta koko karme saikahti meidan lahestymisyritysta ja pakeni laheiseen puskaan. Ohi kulki hotellialueen vartija, jonka vinkkasimme kaymaan luonamme. Han katsoi kuvaa ja kertoi kaarmeen olevan erittain myrkyllinen.. Heh. No, onneksi tuo tuntui olevan arka. Yritimme aikamme saada kaarmeesta parempaa kuvaa, ja vartija onnistuikin saamaan viela kaarmeen pusikosta pilkistavan paan kuvaan. Tosin meidan kameralla siita ei paljoa nay. Samalla vartija kertoi, etta muutama paiva aikaisemmin rannalla oli tuollainen kaarme ja kuningaskoobra "tanssineet" vartalot vastakkain. En tieda mita tuo tanssiminen tarkoittaa, mutta nyt tiedamme etta taalla on myos kuningaskoobria luonnnvaraisesti lahella. Heh. Pitanee opetella tomistelemaan tosissaan kulkiessamme.

Uneton yo

Yo olikin sitten tuskainen. Koko mokki oli taynna moskiittoja, kuumaa vetta ei tullut, siella ei ollut peittoja ja yo oli kylma seka kaiken huipuksi katto alkoi vuotaa keskella yota kun sade yltyi rajuksi. Huoh. Meikalainen ei nukkunut silmallistakaan koko yona. Moskiitot siis tulivat jostain sisalla, ei auttanut vaikka tapoimme kaikki, kohta oli taas 30 lisaa. Ikkunoissa oli kylla moskiittoverkot, mutta kaipa siella oli sitten jossain reikia kun kerran vesikin tulee lapi. Aamulla vaihdoimme huonetta jo olimme pienet paivaunet nukuttuamme taas jotakuinkin elamaamme tyytyvaisia.

Kuljimme rannalla ja juttelimme rantayhteison mukavien ihmisten kanssa. Mokit olivat todella rannalla (niinkuin meidan hotellikin), tulipa vain mieleen ne tsunamit.. Siita lahtisi kylla mokki poikineen mereen jos aallot yltyisivat isommiksi. Itseasiassa ihan rannalla oli ilmeisesti ollutkin joitain mokkeja joista oli vain jaanteet jaljella. Koko loppupaiva meni itseasiassa jutellessa kolmen oikein mukavan opiskelijan kanssa, jotka tarjosivatkin meille maukkaan rantaruoan. Herkullista. Meille laitettiin paljon vahemman mausteita kuin heille, silti aika mausteista se oli. Maistoin hieman heidan ruokaa ja suuta poltteli viela puolen tunninkin jalkeen. Poika kertoi rinta rottingilla, etta pohjois-intialaisetkin itkevat etela-intialaisten ruoista, koska niissa on niin paljon mausteita. Heille ei kuulema tunnu missaan. :)

Aaltoja voisi tuijotella loputtomasti. Niissa on jotenkin aivan kuin hypnoottinen vaikutus. Miten suuri ja voimakas se meri onkaan, aallot lyovat rantahietikkoon tunnista, paivasta ja vuodesta toiseen. Nyt monsuuniaikana merenkaynti on liian rajua, etta siina voisi uida, aallot olivat korkeita ja voimakkaita. (Tero halusi lisata etta ei ongelma ollut aaltojen koko vaan todella voimakas takaisinvirta joka veisi uimarin pitkalle merelle kohtalokkain seurauksin) Kahlailimme kuitenkin aalloissa ja valilla kastelimme pahasti housumme, kun arvioimme lahestyvan aallon hieman vaarin. :) Aika rentoa elamaa, kun paivan suurin ongelma on aallon voimakkuuden arvioiminen. :)

Bangaloresta Mangaloreen

Paatimme lahtea jatkamaan matkaa rannikkoa kohden. Kahdeksan tunnin matkan paassa olisi Mangalore niminen pikkukaupunki, joka sijaitsee arabianmeren rannalla. Otimme sen siis suunnaksi, ja saimmekin nukkumapaikat yobussiin. Jannaa! Makoilu bussissa oli yhta mukavaa kun ennenkin ja matka meni rattoisasti.
Oli aika hulppeaa herata aamulla kun aurinko oli juuri noussut ja katsoa ulos bussin ikkunasta. Maisema oli totaalisesti muuttunut matkan ja pimean yon aikana. Nyt kaikki oli pelkastaan vihreaa ja runsasta kasvillisuutta, paaasiassa palmuja ja muita trooppisia kasveja.

Polahdimme aamusella Mangaloreen, intialaiseen tapaan matka ei suinkaan kestanyt 8 tuntia kuten oli puhe, vaan 11 tuntia. Noo, ei meilla lasketa. :) Mangalore oli tosiaan pieni ja mukavanoloinen kyla, jossa tuntui olevan ihanan puhdas meri-ilma. Siita innostuneena lahdimmekin heti metsastamaan rantaa, joka ei ollutkaan kavelymatkan paassa niinkuin olimme mielessamme visioineet. No, riksha vain alle ja menoksi kohti rantaa ja rantahotellia.

Paatimme menna pariksi yoksi rannalta loytyneeseen vahan kalliimpaan hotelliin, joka sijaitsi ihan rannalla. Hotellissa osottautui olevan ihanat yksityiset mokit asukkaille ja mm. uima-allas. Ranta oli aivan vieressa ja meren aaltojen tasainen humina kuului mokkeihin sisalle. Otimme hotellin halvimman huoneen, joka oli viela budjetissamme ja rentouduimme uimalla, syomalla hyvin hotellin ravintolassa ja lueskelemalla uima-altaan reunalla. Ah. Tama on elamaa. :)

Electronics City

Bangaloresta noin 45 minuutin matkan paassa on Electronics City, joka on rakennettu nimenomaan tietotekniikkayrityksia varten. Kavimme ihmettelemassa tata kylaa hetken aikaa. Kylla oli hienot tilat yrityksilla ja hulppeat puutarhat, korkeat piikkilanka-aidat erottivat firmat toisitaan ja tiesta. Monsuuni yllatti meidat kesken kaiken ja ollessamme autorikshan kyydissa matkalla kylaan, jouduimme kaatosateen kouriin. Rikshassa on kylla katto mutta ei seinia, joten saimme aika paljon vetta paallemme. Taisteltuamme tosissamme kuskien kanssa, saimme yhden ajeluttamaan meita kylassa. Valimatkat olivat aika isoja ja siksi ei juuri kavelleen olisi nahnyt mitaan. Kuskit haluaisi turisteilta aina hurjasti enemman rahaa ja aina joutuu taistelemaan niita vastaan. Se on vasyttavaa. Paluumatkalle paatimme ottaa bussin. Paluumatkamme alkoi noin kello 16 ja loppui siina seitseman maissa... Jouduimme lievaan ruuhkaan ja bussi ei muutenkaan ollut niita nopeimpia, pysakeilla saatettiin odotella lisaa matkustajia tms. Huoh. Olipahan kokemus.

Muutoin Bangalore on ollut erittain miellyttava kaupunki, jos ei ota huomioon todella saasteista ilmaa ja epaystavallisia rikshakuskeja. Muut ihmiset ovat olleet erityisen ystavallisia ja auttavaisia. Kiva kaupunki kaiken kaikiaan.

Hintatasosta

Hintataso on taalla paljon suomea halvempi, vaikka taalla voi myos elaa todella kalliistikin. Esimerkiksi taalla on sellaisia hotelleja ja ravintoloita joiden tasoa ei suomesta loydy, koska suomessa ei ole riittavasti rikkaita. Taalla kun on aarimmaisen koyhia ja aarimmaisen rikkaita ihmisia paljon, tosin koyhia viela paljon enemman. Olemme elelleet jatkuvasti yhteensa keskimaarin alle 20 euron paivabudjetilla. Tahan siis kuuluu kaikki, asumisineen ruokineen ja matkustamisineen. Paljon halvemmallakin taalla voisi hyvin asua, varsinkin jos pysyisi paikoillaan samassa paikassa pitemman aikaa. Ei siksi etta matkustaminen taalla olisi kallista (pain vastoin se on todella halpaa kun matkustaa tavallisten intialaisten seurassa) vaan kun hintahaitarit ovat aina isoja ja aina uudessa paikassa menee aikaa mukavien juttujen etsimiseen yms. Tama yleensa vie eniten rahaa. Asuminen jarjestyisi luultavasti alle eurolla, jos ei tarvitsisi mitaan hotellitason mukavuuksia. Me ollaan maksettu kahden hengen huoneesta neljasta eurosta kahteentoista euroon yolta, mutta ollaan haluttu yleensa suihkua ja lamminta vetta. Hintaan vaikuttaa monet seikat, kuten kaupunki, kaupungin osa, hotellin taso, huoneen taso, turistien maara, tinkimisen maara, kellon aika (kuinka epatoivoisia olemme), saka ja tahtien asento. :)

Ruoka on taalla todella halpaa ja ihanaa. Sita saa kaikkialta, jokaisesta kadunkulmasta saa jotain syotavaa melkein ympari vuorokauden, pikkutunteja lukuunottamatta. Kadulta mahansa saa tayteen muutamalla kymmenella sentilla, ravintoloissa hintahaitarit ovat suuret. Perinteisessa intialaisessa syo-niin-paljon-kuin-haluat paikassa mahansa saa tayteen noin 70 sentilla. Ravitoloissa hinnat riippuvat ennemminkin paikan imagosta, ja esim onko siella ilmastointia, kuin ruoan herkullisuudesta. Monesti katuruoat ovat parhaita, joskin epahygieenisia. Asken kavimme mukavassa intialaisessa lounasmestassa syomassa, kokeilimme erilaisia ruokia, silti lasku oli yhteensa hieman yli 2 euroa. :) Ruoat ovat yleensa kasvisruokia, jollei toisin mainita ja kaikki ymmartavat hyvin lihattoman ruokavalion. Voisiko olla ihanampaa!!

Kavimme viimeisena paivana Jaipurissa syomassa hienon tornihotellin ravintolassa, se oli tornin ylimmassa kerroksessa josta nakyi koko kaupunki iltavalaistuksessa. Lisaksi ravintolan lattia pyori ympari, etta kaikki ruokailijat paasivat nauttinaam kaikista nakymista. Lasku oli 20 euroa. Alkoholia ei taalla kayteta juurikaan julkisesti tai ruokaravintoloissa. Pienia viinakauppoja on jonkin verran ja isommissa kaupungeissa on baareja. Naisia ei juuri (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) niissa nay, mutta eivat ne minua ulos ole heittaneet, mulkoileevat vain pahasti. Tama tosin riippuu varmasti paljolti paikasta, ja osavaltiosta. Intia on naet jaettu osavaltioihin ja kaytannot niissa vaihtelevat kaikkien asioiden osalta.

Vaattet ovat taalla myos halpoja ja niita tehdaan taalla paljon, onhan se iso osa Intian historiaa. Tosin kylla taalta suhteessa saa myos todella kalliitakin merkkivaatteita, mutta nekin ovat paljon suomen vastaavia halvempia. Minulle taalla on osoitteutunut vain ongelmaksi sovitus, tai oikeastaan sen puute. En millaan voi ostaa mm. housuja sovittamatta niita, eika kaduilla oikein millaan voi sovitella. Intialaiset nahtavasti tuntevat mittansa paljon paremmin kuin mina. Tosin ei taalla ole monissa vaatekaupoissakaan sovitusmahdollisuutta tai edes peilia! Joten vaikka vaatteet maksavat vain muutaman euron, ei niita ole kauheasti tullut osteltua. Tosin eipa kylla tuo shoppailu ole meidan laji muutenkaan, se ei ole muuttunut taalla, vaikka kaikki olisi halpaa. Bangladoressa on hieno ostoskeskuskatu, joiden (lansimaalaisen nakoiset) liikkeet houkuittelivat meidatkin hieman ostoksille. Tosin taalla tulee helposti myymalavarasolo, kun viisi myyjaa seuraa kokoajan ja ehdoittelee kaikenlaista ostettavaa. Mieti siina nyt sitten rauhassa mita haluaisit ostaa. :) Loysin kuitenkin kivat housut loppumatkalle, kun edelliset alkoivat olla tiensa paassa (talla ei mikaan pysy puhtaana ja pinttymatta!) ja uuden paidan. Ostokset maksoivat muutaman euron kappaleelta. Meilla on niin vahan kuin mahdollista tavaraa kannettavana ja siten reputkin ovat pienet, eli mita tahansa ostammekin, pitaa jostain muusta luopua.. Tamakin on ollut mielenkiintoista talla matkalla. :)

Me ollaan taalla kokoajan ajateltu asiat vain rupioina, (ystavaltani saatu hyva vinkki) siten elama on halvempaa. Helposti voi maksaa vaikka kymmen- tai viisikymmenkertaisen hinnan, jos miettisi euroissa. Ja taalla tosiaan osataan pyytaa ylihintoja turisteilta.

Bangladoressa

Olemme nyt Intian tietotekniikkakaupungissa. Tietokoneohjelmien tekeminen on alkanut siirtya kovaa vauhtia maihin joissa kustannukset ovat paljon pienemmat. Taalta loytyy hyvin monien lansimaalaisten yritysten sivukonttoreita. Joku voi olla sita mielta, etta kyseessa on monikansallisten yritysten riistokulttuuri. Taalla kuitenkin huomaa kuinka yritykset tuovat varallisuutta tahan maahan, ihan tavallisille tyontekijoillekin. Hintataso on taalla niin alhainen, etta tietotekniikkatyolaiset ovat taalla varsin hyvin palkattuja, vaikka suomeen verrattuna palkat vaikuttavat riistopalkoilta. Nain se matkustelu avartaa pienen idealistin nakemyksia. :)

Kaupunkikuva on taalla vahan erilainen kuin mita ollaan nahty tahan asti. Taalta loytyy mm. suuria ostoskeskuksia ja hyvin siisteja ja organisoituja katuja. Tosin kulmantakana on kylla ihan perusintiaakin heti nakyvissa. Lansimaalaisten vaikutus Intiassa on juttelujemme perusteella ristiriitainen ihmisten mielissa, toisaalta lansimaalaista vaurautta ihannoidaan ja sita toivotaan myos intiaan enemman, toisaalta perinteista rauhallista ja leppoisaa elamanrytmia ei haluttaisi menettaa. Intian kulttuuri ja identiteetti on kuitenkin niin eri luokkaa kuin suurimmalla osalla maailman maista, etta ihan suoranaista sulautumista lansimaalaiseen elamaan on vaikea uskoa.

Tero tahtoi juuri tuossa vieressa kertoa, etta kaksitahtirikshat pitaisi kieltaa lailla. Nimittain autorikshoissa on vanhanaikaisten mopojen kaksitahtiset moottorit ja saastuttavat aivan julmetusti tata maata. Muutenkin tuntuu etta kaikki ymparistoteot joita esimerkiksi suomessa teemme (ei silla etteiko niitakin pitaisi edelleen tehda!) on vain kamelin pieru autiomaassa, kun katsoo taman maan valinpitamattomyytta ymparistoasioita kohtaan. Se on surullista. Taalla kun tuota populaa on 1300 miljoonaa. Koko suomen vakiluku mahtuu intian vakiluvun virhemarginaaliin ja tilastollisiin heittoihin syntyvyyksista ja kuolleisuuksista.

Olemme muuten palelleet taalla hurjasti, ostin uudet housutkin siita syysta. Meille toistaiseksi tuntemattomasta syysta taalla Bangladosressa on kylma! Hotellin virkailija antoi hyvin intialaisen vastauksen, jossa kuvaili sita kuinka puhdas ilma tassa kaupungissa on, siksi on kylma.. Hmm.. taman kaupungin ilma on kuitenkin erittain pahoin saastunut.. No kylmyys voisi liittya monsuuniin, kun taivas on pilvessa yms. Mutta pohjoisintiassa silloinkaan ei ollut kylma. No, ehka tanne osuu jotkin kylmat tuulet tai jotain. Tietenkin tama kylmyys on suhteellista. Olimme vahan suu auki kun kuultiin etta on 25 astetta lamminta ja meilla on todella kylma. Mm. hotellihuonessa nukutaan paksujen vilttien alla. Lisaksi tunnemme etta meita on petetty, kun kaikki varoittelivat meita menemasta etela-intiaan, koska siella on nyt niin kuuma.. Ja me tietenkin innoissamme tullaan tanne kuumuuden ja monsuunin keskelle. Tietenkin on hyvin mahdollista etta varoittelijat eivat ole ikina kayneetkaan etela-intiassa ja jutteivat vain intialaiseen tapaan mita sattuu. Monsuunia ollaan kylla taalla koettu, useasti paivassa tulee rankkoja vesisateita, valilla voi olla paiva valissa, valilla sataa pidempaan yhtamittaa. Pitaa vain rentoutua ja toimia kuten paikalliset, odottaa rauhassa sateen loppumista. Olemme menneet yleensa syomaan tai juomaan jotain herkullista siksiaikaa. (me lihotaan taalla kuin pullataikinat)

Tien paalla

Rajayttelyista huolimatta paatimme pitaytya matkasuunnitelmassamme ja lahtea bussilla kohti Delhia. Bussi lahti aamulla ja meilla oli makuupaikat! Luksusta! Oli todella mukavaa matkustaa bussilla ja nukkua hattuhyllylla. :) Mahduimme juuri ja juuri makaamaan koko pituudeltamme makuupaikalle, pidemmille en suosittele. :) Mutta meille matkustus oli mita mainiointa. Nukuimme ja katselimme vaihtuvia maisemia.

Olimme perilla paakaupungissa iltapaivalla ja kiertelimme kaupungin keskustaa hieman. Oli aika omituinen olo. Viimeksi kun olimme kaupungissa 2 kuukautta aikaisemmin, olimme niin ymmallamme kaikesta. Kaupunki vaikutti nyt paljon rauhallisemmalta ja huijarit helposti torjuttavilta. Oli oikein mukava jalleennakeminen kaupungin kanssa, ihan kuin olisi pidempikin historia siella vietettyna.

Matkasimme lentokentalle, josta matkamme jatkuisi kohti Bangladorea. Se on kaupunki etelaisessa Intiassa ja aikaa saastaaksemme paatimme ottaa sinne lennon. Lentomatkustuksessa kaikki sujui vaivattomasti, lippujen varauksesta lennon jarjestelyihin. Oikeastaan kaikki oli suurinpiirtein samalla tavoin jarjestetty kuin muuallakin maailmassa missa ollaan lentokoneella lennetty. Matka oli minulle kuitenkin hieman epamiellyttava, kun palelin niin paljon. Nimittain jo lentokentalla ilmastointi oli todella kovalla. Me ei tajuta naiden intoa jaadyttaa sisatilat niin kylmiksi ilmastointilaitteiden avulla. Melkein se on siten, etta mita hienompi paikka sita kylmempi siella on ja ylarajaa ei tunnu olevan. (Saksalainen Marcus kertoi olleensa toissa Jaipurissa ja joutuneensa olemaan usein takki ja hanskat kadessa sisalla kun ulkona on yli 45 astetta lamminta) Niin.. ja maailma pelastuu! Mitaan viltteja ei tietenkaan nain kuumassa maassa lentokoneissa ole, joten palelin tuntuvasti matkan aikana. Tosin tama olisi pitanyt jo arvata ja ottaa lentokoneen sisalle lamminta paalle, mutta jotenkin tuolla 45 asteen lammossa ei sellaista tule aina ajatelleeksi.

Mumbaissa rajahti 11.7

Kerrottakoon etta olemme kunnossa, kaukana Mumbaista. Isku oli kuitenkin iso, suurin yli kymmeneen vuoteen ja taalla on kaikki vahan varpaillaan. Me mietiaan miten reagoidaan, vai reagoidaanko mitenkaan.

Yoelamaa Jaipurissa

Elaminen on taalla Jaipurissa kerkittynyt meidan osalta yoaikaan. :) Nukumme paivat ja valvomme yot. :) Ei siksi etta taalla olisi juuri mitaan iltaelamaa vaan siksi etta taalla on todella kuuma. Emme kyllakaan valita koska tama on ihanaa! Kuumuus ja kosteus (kuulema yli 80%) vain vasyttavat aika paljon.

Jaksettiin kuitenkin sen verran kierrella kaupunkia, etta nahtiin paljon kameleita (taikka taitaavat olla dromedaareja koska niilla oli vain yksi kyttyra) ja joitakin norsuja. Kaytiin silittelemassa niita kun olivat paivittaisella pesullaan lammenrannassa. Norsujen hoitajat pesevat norsut kuulema paivittain, mitaan norsuraakkaysta ei ollut mielestani nakyvissa. Norsut tekevat toita parituntia ja sen jalkeen paaseevat monentunnin hierontaan lammelle. Ihan tyytyvaiselta ne nayttivat.

Me kaytiin vihdoinkin Intialaisessa leffassa. Englanninkielista tekstitysta ei tosin ollut, mutta tarina oli aika selva rakkaustarina. Tai niin me luultiin.. Leffa kesti kolmetuntia, valissa oli tauko. Ensimmaiseen taukoon asti kaikki naytti tavalliselta Bollywood-leffalta, jossa rakastutaan ja tanssitaan yms. Mutta sitten koko leffa muuttui alaarvoiseksi toimintaelokuvaksi ja lopussa melkein kaikki kuoli ja sankaritar tappoi sankarin. Heh, ei ihan sellaista mita odotettiin. Puitteet olivat kuitenkin hulppeat. Oli myos kulttuurishokki huomata etta leffan alkaessa ihmiset alkavat vasta tulla sisaan, viimeiset tulivat puolituntia leffan alkamisen jalkeen. Lisaksi ihmiset alkoivat lahtea ennen leffan kriittisia loppukohtauksia. :) Leffassa oli mukana kokonaisia perheita, ihan kaiken ikaisia imevaisista aikuisiin. Leffoissa ei taida taalla olla ikarajoja.. Kohtaukset oli minusta tosi jarkyttavia ja oli hurjaa ajatella muutaman vuoden ikaisia lapsia katsomassa samaa leffaaa.

Vaihdoimme hotellin sellaiseen jossa on uima-allas, tosin ei olla juuri uskaltauduttu sinne kuin vasta auringon laskettua. Taalla aurinko on oikeasti tappava ja vesi viela heijastaa sita lisaa. Luultavasti palaisin karrelle sekunnissa. :) Tosin olen kylla selvinnyt taalla aivan mainiosti vaalealla ihollani. Enka ole enaa yli kuukauteen kayttanyt mitaan aurinkorasvaakaan.. Elamme paljolti siten kuin paikallisetkin (tosin nyt ollaan oltu kuumin aika sisalla), eivat hekaan turhantakia suorassa auringonpaisteessa istuskele. Itseasiassa takalaiset yrittavat kaikinkeinoin olla ruskettumatta. :) Siis tietenkin vain ne joilla on aikaa (siis rahaa) miettia tallaisia asioita. Rikshakuskit yms ovat hyvin tummia, koska ovat paljon auringossa. Uima-allas on kuitenkin huippu! Tai oli siihenasti kun muutaman paivan kuluttua aloimme saamaan outoa ihottumaa.. Altaan vesi ei nayttanytkaan kovin puhtaalta. Ihottuma havisi kun lopetimme uimareissut.

No wife, no life (Ei vaimoa, ei elamaa)

Olemme kuulleet monelta 20-30 vuotiaalta pojalta, etteivat he paase koskaan naimisiin. Pojat ovat jonkin hyvin pienipalkkaisen tyon tekijoita, ja niita riittaa tassa maassa miljoonia. Kuulema vain rikkaat paasevat naimisiin. Yleensapojat eivat ole osanneet selittaa miksi nain on. Luulemme sen olevan seurausta muutamasta asiasta. Ensiksikin siita etta morsiamen perhe maksaa haakustannukset ja isot myotajaiset sulhasen perheelle. Jos rahaa ei ole, ei naimisiinkaan ole helposti paasya. Taalla haat ovat vissiinkin aina suuret 500-1000 vierasta ja se on ihmisen elaman suurin tapahtuma. Toiseksi taalla on kokoajan suhteessa vahemman naisia kuin miehia. Tallahetkella jokaista sataa poikalasta kohden on vain 75 tyttolaista. Tama on taasen seurausta nykyaikaisista tekniikoista selvittaa raskausaikana lapsen sukupuoli ja abortoida tyttolapsi ja tyttolapsien hylkayksista syntyman jalkeen. Pojat kun kasvattavat perheen varallisuutta, tytot seka tuovat valtavan suuren menoeran naimisiin mennessa etta lahtevat siloin pois kotoa. Pojat kayvat toissa ja tuovat rahat perheen kayttoon. Siten siis ilmeisesti tyttojen perheilla on mahdollisuus ehka hieman valita ja pienituloiset pojat eivat paase naimisiin.

Ajellessamme yolla polkupyorarikshalla pitkin Jaipuria ja naimme hieman jonkin rikkaan intialaisen haajuhlaa. Tassa yhteydessa kuski kertoi ettei paase koskaan naimisiin ja etta "no wife no life" (ei vaimoa, ei elamaa). Taalla sita kuulee todellisia totuuksia!! :) Ettas tiedatte kaikki poikamiehet suomessakin.

Tosiaankin ajeltiin rikshalla, nimittain Tero ajoi sita noin tunnin ajan pitkin Jaipurin katuja kun mina ja rikshakuski istuimme kyydissa. :) Oli kaupungin vaella naurussa pitelemista ja kuski oli onneissaan saadessaan lepohetken. Hyvaa kuntoilua Terolle se oli, hiki vain virtasi, kun lampoa on yollakin kuitenkin yli 30 astetta. Vitsailtiin jo etta laitetaan rikshabisnes pyorimaan. :)

Paha moka

Matkalla Agrasta Jaipuriin matkaseurueemme kanssa meilla ei ollut yhta hyva tuuri kuin viimekerralla. Talla kertaa istumapaikkammekin olivat kuin lahijunassa suomessa. Emme saaneet kovin hyvaa ensivaikutelmaa kun seuralaisemme tullessa istumapaikoille, olimme jo istumassa ja vieressamme oli vanhempi mies omalla maksetulla paikallaan. Suurimahainen seuralaisemme vain tuli ja alkoi huutamaan talle miehelle taysia ja jatkoi kunnes mies lahti pois omalta paikaltaan.. Emme tietty ymmartaneet sanoja, mutta tajusimme kuitenkin aika paljon. Nama kastiasiat taalla viela vaikuttaa aika lujasti, vaikka niita ei virallisesti enaa olekaan olemassa. Taalla ollaan huomattu, ja muutkin lansimaiset sita sanoo, etta koyhemmat ja alemmat kastit ovat mukavinta porukkaa. Mita varakkaampia tyyppeja sita ylpeampia ja "omanarvonsa" tuntevia yleensa ovat. Siihen heidat kasvatetaan. Lisaksi nayttaisi olevan niin, etta varakkuus ja painon lisaantyminen kulkee jossain maarin kasikadessa.

Matkan jatkuessa juttelimme eraan toisen perheen kanssa muutaman sanasen. Kehuttiin heidan sylissaan olevaa lasta kauniiksi tytoksi. (Hanella oli pitkat hiukset ja kauniit kasvot) Uuups. Paha virhe. Lapsi oli poika, joka oli matkalla hiustenleikkuuseremoniaan. (ei tiedeta siita sen enempaa, mies ei puhunut kovin paljoa englantia.) Heh, tassa maassa jossa pojat ovat kaikki ja on suuri onnettomuus synnyttaa tytto, on tosi kiva sanoa lasta tytoksi.. Noo.. eivat he siita kovin suuttuneet tai ainakaan sita meille nayttaneet.

Taj Mahal

Tanaan todistimme, etta Taj Mahal on oikeasti olemassa ja etta se on todella maineensa veroinen. Ehka jopa hieman hienompikin. :) Olo oli kuin kavelisi keskella satua. Saatiin itsemme liikkeelle jo auringonnousun aikoihin, etta palatsissa olisi vahemman ihmisia ja kuumuus olisi siedettavampaa. Kylla kannatti. Taj Mahal on rakennettu eraan hallitsijan vaimon muistolle, se oli ikaankuin hautamonumentti. Ainakin nykyisin koko valtava palatsi pitaa sisallaan vain kahden ihmisen haudat, keskella hallitsijan vaimon hauta ja hanen viereensa haudattiin myos hallitsija itse. Koko rakennus on marmoria, johon on kaiverrettu uskomattomia koristuksia ja upotettu paljon erilaisia kivia joilla sita on myos kuvioitu.

Muuten Agra (kaupunki jossa Taj Mahal sijaitsee) oli tottunut turisteiden valtavaam virtaan ja nyt kun ei ole kuumuuden vuoksi kauheasti turisteja, olimme kaikkien hampaissa. Onneksi olemme jo oppineet elamaan turistihuijareiden kanssa ja kayttaytymaan siten etta paasemme niista eroon. Ensimmaisina Intiassa olo paivina olisimme voineet joutua aika hurjaan pyoritykseen.

Ja hei! Nahtiin elamamme ensimmaiset kamelit! Aika makea elain. Noin seitseman vuotias poika silla vain ratsasteli ja kuljetti joitain kamaa.

Junassa on tunnelmaa

Yo Haridwarissa vietettiin heinasirkkojen kanssa. En voi sanoa olevani mikaan heinasirkkojen ylin ystava ja nukuin huonosti koko ajan ajatelin etta ne hyppaavat paalleni. Nyt kun tata kirjoitan, se kuulostaa tyhmalta, kun eivat ne tee mitaan, mutta siti ne inhottavat.

Junan lahtoaika oli aamulla kuudelta, joten meilla oli varsin aikainen heratys. Siihen aikaan on tosin mukava kuljeskella kaduilla, kun liikennetta ei ole viela paljon, kuumuus ei ole viela tappava ja on hauska nahda ihmisten herailevan kaduilta. Niin, tahan taytyy tietenkin lisata etta taalla kaduilla tosiaan nukkuu paljon muutkin kuin kerjalaiset ja katulapset. Monet joilla on ihan koti (ilman ilmastointia) ja kaikki, voivat nukkua ulkona koska siten on mukavampaa, pieni tuulenvire viilentaa kuumia oita. Ihmisilla on mukana pienet viltit, jotka he levittavat minne tahansa illan tullen. Monet nukkuvat myos talojensa katoilla yms. Tassa valossa ei ole mikaan ihme, etta esimerkiksi juna-asemalla oli paljon ihmisia nukkumassa ulkona. Pitaiskohan meidankin kokeilla? :) Me vain aina saadaan jokaopaikassa niin kovasti huomiota, etta nukkumisesta ei ehka tulisi mitaan.

Paasimme onnellisesti junaan. Meilla oli varattuna ns. sleeper-paikat, mitka tarkoittavat sellaisia paallekkain olevia nukkumistasoja, jotka ovat paivalla taitettuina seinaa vasten, ihmisten istuessa alimmalla alustalla. Viereemme sattui mita mukavinta porukkaa, kolme pariskuntaa intialaisia haamatkalaisia. :) He tajosivat meille aamupalan, jota emme olleet ehtineet nauttia. :) Herkullista! Kymmenen tunnin matka meni erittain rattoisasti, oikeastaan ihan huomaamattamme olimme pian perilla. Sleepper-systeemi on ihan nerokas. Nukkuminen kuumassa, mukavasti keinuvassa junassa oli ihan taivaallista. Nukuimme niin sikeasti osan matkasta, etta meidat olisi voinut helposti ryostaa.. Onneksi taalla ei olla sellaiseen viela tormatty. Osa matkasta meni rupatellessa mainioiden matkaseuralaistemme kanssa. Kaikki ovat aina hurjan kinnostuneita millaista elama on suomessa yms. Aina valilla yritamme kysella myos heidan elamasta.

Hyvin kuvaavaa oli etta eras miehista kysyi oliko meidan avioliitto jarjestetty vai rakkausavioliitto. :) Taalla nimittain suurinosa avioliitoista on edelleen jarjestettyja, siten etta puolisot saavat ennen naimisiin menoa nahda toisensa vain pienia hetkia valvotuissa olosuhteissa. Rakkausavoiliittokaan ei ole ihan samanlaista kuin mita lansimaissa on totuttu, vaan vanhemmilla on suuri rooli tassakin tilanteessa, joskin puolisoilta kysytaan mielipidetta toisesta osapuolesta yms. Tosin Intia on lansimaistumassa ja tama on valtava maa, taalta loytyy varmasti ihan kaikenlaisia tarinoita ja ihan samanlaisia rakastumisia, kihlauksia ja naimisiinmeonoja kuin meillakin, mutta se ei ole yleisin tapa.

Lehdissa on palstat aviopuolisoiden etsimista varten, aivan kuten Suomessa on osto ja myynti rivi-ilmoituksia tavaroista yms. Ilmoitukset ovat aika tunteettomia. Jos pojalle etsitaan vaimoa, siina on yleensa kerrottu vuositulot, koulutus, ika, pituus, aidinkieli, mahdolisesti kasti, joitain erityisia ansioita yms. Kun tytolle etsitaan aviomiesta, kerrotaan yleensa iasta, kauneudesta, koulutuksesta, mahdollisesti kastista, aidinkielesta. Ihmiset taalla sanovat, etta heilla ensin mennaan naimisiin ja rakkaus tulee sen jalkeen, kun lansimaissa tehdaan toisinpain. No ainakin talla tavalla vanhemmat varmistavat suvun jatkumisen ja sopivat miniat. Taalla edelleen asutaan isoissa perheissa, joihin kuuluu perheen pojat perheineen ja naimattomat tyttaret. Pojat asuvat siis usein koko ikansa kotona! Naiset ovat yleensa kotiaiteja (30 prosenttia naisista tyoskentelee perheen ulkopuolella) ja siten kuulema anopin vallan alaisena. Naimisiin mentya ja muutettua uuteen perheeseen anoppi kertoo minialle hanen tehtavansa talouden hoidossa... No, ainakaan naisten ei tarvitse olla kotona yksin, kun suurilapsisissa perheissa talo on taynna naisvakea ja lapset hoidetaan yhdessa. Taalla ihmiset ovat harvoin yksin, kaikki tehdaan yhdessa muiden kanssa, omaa tilaa ja henkilokohtaisia asioita on aika vahan. Hyva puoli on se etta intialaiset eivat oikein tunnista kasitetta yksinaisyys, seka vanhukset ja lapset hoidetaan kotona.

Gangesjoen seremoniassa

Matkustimme ensin bussilla Haridwariin, jossa osuimme oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Satuimme menemaan pyhaan paikkaan Ganges-joen rannalla juuri auringonlaskun aikaan. Siella olikin mahtavat ja todella kauniit hindujen uskonnolliset juhlat menossa. Tassa maassa on todella paljon kaikenlaisia uskonnollisia tapoja, oikeastaan lahes kaikki mita ihmiset tekevat liittyvat jollain tapaa uskontoon. Kuitenkaan hindut eivat tunnu olevan pahoillaan jos heidan uskonnollista tapahtumaa seuraa ei-uskovainen. Muutenkin hindut suvaitsevat ilmeisesti todella paljon ja hyvaksyvat muiden uskontojen harjoittajat hyvin ainakin arkielamassa, politiikka on sitten asia erikseen. Muslimit on toinen suuri ja hyvin nopeasti kasvava uskontokunta taalla. He eivat muiden puheiden ja oman kokemuksemme perusteella suvaitse toisella tavalla ajattelevia ollenkaan samalla tavalla.

Kuten yleensa, saimme heti juhlapaikalle saavuttuamme kylkeemme "mukavan neuvojan". Nama henkilot aina metsastavat turisteja ja nyhtavat sitten tavalla tai toisella niilta rahaa. Tassa kohti paatimme kuitenkin kuunnella miesta, koska emme siina vaiheessa edes tienneet onko paikallaolomme edes suotavaa. Mies ohjasi meidat seemoniapaikalle, kertoen tapahtumasta ja ohjaten meidat mm. viemaan kengat pois yms. Sitten naimme ihmisten laittavan kauniita esineita veteen kellumaan. Kartion muotoiseksi koriksi taitellun ison lehden sisaan oli laitettu paljon kukkien teralehtia ja kynttila. Ihmiset laskivat naita Ganges-jokeen. Meista tama oli kaunista ja miehen kysyessa paatimme myos osallistua tahan. Meidan kukkakoriin laitettiin kaksi kynttilaa, koskapa olemme aviopari :). Ennen kuin saimme laittaa kukkakorin jokeen, paikalle pelmahti pari "pappia", jotka sanoivat etta meidan taytyy toistaa niiden perassa jotain hindinkielista, uskonnollista juttua ennen kukkakorin laskemista virtaan. Katsoimme vahan toisiamme mutta emme tienneet mita muutakaan tehda siina tilanteessa kun olimme jo vedessa nilkkojamme myoten.

Meilla on jo sen verran tuntumaa tahan huijausmeininkiin, etta tunnistimme kylla "papit" turistihuijareiksi. Kuitenkin tiesimme ettei mitaan haittaa todennakoisesti koidu, kunhan pidamme lompakonnyorit kiinni. Sitten "papit" kiireesti pyysivat meita toistamaan sanojansa ja aloittivat sitten rahavaatimukset gangesjoen jumalille. Olimme tullessamme nahneet muutaman metrin paassa virallisia avustusbokseja, joihin sanoimme laittavamme gangesjoelle tarkoitetut rahat. "Papit" eivat olleet kovin tyytyvaisia. :) Suuttuivat, mutta saimme laittaa kauniin kukkakorin kahdella kynttilalla gangesjokeen. Oli minun nimipaiva, oli kiva tapa juhlistaa sita. :)

Rishikesh kun taakse jaa

Rishikeshissa tuli vietettya lahes kolmeviikkoa, pisin aika joka ollaan oltu yhdessa paikassa. Oli se kylla ihana paikkakin. Voisi tulla joskus uudelleenkin, makoilemaan ja joogailemaan. Kaytiin pariviikkoa joka aamu joogatunnilla ja alkoi tuntua aika makealta. Terokin alkoi venymaan, joka on jo ihme. :)

Viimeisina paivina ehdin saada python-kaarmeen kaulaani. Sellainen turistijuttu sekin, mutta jostain syysta olen viehtynyt kaarmeisiin ja halusin kokeilla milta se tuntuisi. No, en kuristunut, ehka kaarme oli jo kyllainen edellisen turistin syomisesta. :)

Tero tuli eraana yona katsomasta jalkapalloa parin kilometrin paasta pilkkopimeassa. Taalla on todella pimeaa ja ei siis mitaan katuvaloja yms ole olemassakaan. Tahtitaivas antaa sen verran valoa etta pysyy suurinpiirtein tiella. Niin han koki elamansa yllatyksen ja jarkytyksen astuessaan suurimpaan lehmanlajaan jonka oli koskaan nahnyt. Yhtakkia oli jalka uponnut syvalle lampimaan mossoon. Voin kuvitella etta tunne on ollut aika sanoinkuvaamaton pilkkopimeassa, kun ei tieda mihin on astunut ja myos sen jalkeen kun tajuaa mihin on astunut. :)

Matkan on kuitenkin jatkuttava jossain vaiheessa ja paatimme talla kertaa varata junaliput. Ei olla juuri ollenkaan kaytetty junaa matkustusvalineena, koska ollaan eletty paivan kerrallaan ja niiden varaussysteemi on todella omituinen. Kaytannossa taytyy kayttaa turistitoimistoja apuna (naina siis tekevat kaikki paikallisetkin) ja liput pitaa varata vahintaan muutamaa paivaa aikaisemmin, joskus jopa kuukautta aikaisemmin. Varattiin junaliput Agraan, jossa sijaitsee rakkauden monumentti, Taj Mahal. Samalla varattiin seuraavaksi paivaksi junaliput Jaipuriin, aavikko-osavaltion paakaupunkiin.

Sataa sataa ropisee

Monsuuni on saapunut. Joka paiva tulee vetta, toisina paivina enemman, toisina vahemman. Mitaan hurjia sateita ei ole viela nahty, mutta ollaan kastuttu ja hankittu yksi sateenvarjo. :) Sade on kylla ihanan lampoista ja kaikki kuivaa nopeasti.

Sadekaudella taalla tehdaan kuulema vahemman toita ja rentoudutaan. Monet ihmiset ovat taalla muuten toissa joka paiva, ja paivat ovat pitkia. Hotellimme tyontekijat ovat toissa ennen kuin me heraamme ja lahtevat vasta meidan mentya nukkumaan. Osa nukkuukin tyopaikallaan. Sateella taasen ei aina kaikki toimi ihan samoin kuin muulloin. Esimerkiksi joogi ei ilmaantunut vetamaan joogatuntia kun satoi (joogaus tapahtuu sisatiloissa). Yllattavaa ettei edes hammastytty, jotenkin se kuuluu asiaan. Han kuitenkin vetaa joogatunnin joka aamu, ilman mitaan lomia tai vapaapaivia. Sadeaamu on luonnollinen vapaahetki. :)

Paikallisilla ei juuri nae mitaan sadesuojia, sateella vain odotellaan sisatiloissa sateen loppumista. Ja kaikki tehtavat asiat vain odottavat sen ajan. :) Sama on sahkokatkoksien kanssa. Millon tahansa voi joutua odottamaan muutaman tunnin sahkojen palaamista, joten kovin tiukkoja aikatauluja taalla ei voi tehda. Se tosin on vain hyva. Taalla oppii karsivallisyytta ja ottamaan rennosti. :)

Uimassa

Taalla on todella hikiset tunnelmat. Ihan kuin olisi kokoajan saunassa, kuumuus ja kosteus on kasin kosketeltavaa. Ei sikali etta se olisi meista mitenkaan epamiellyttavaa, painvastoin on kiva ettei tarvitse palella. :) Vaikka taalla on kokoajan 'hieman' hikinen, on se ihan erilaista kuin suomessa. Ehkapa siksi etta kaikki oleskelevat niin paljon ulkona, ettei hienhaju juuri ketaan paase haittaamaan. Toinen juttu on se, etta taalla on niin kovin paljon kaikenlaista muutakin hajua, etta siihen on kai jo tottunut.

Paatettiin tanaan laittaa uikkarit paalle ja menna pulahtamaan Gangesiin, kun kerran ollaan jo Gangesturkit heitetty. Kaveltiin koko paiva, kun kierreltiin ihmettelemassa lahiseutuja. Alkuillasta etsiydyttiin rannalle ja kuljettiin sita syrjaisempaan paikkaan. Ei nimittain tosiaankaan haluta loukata hinduja uimalla samassa kohden jossa he suorittavat puhdistautumisiaan yms. En tosin tieda haittaisiko se edes niita, mutta riittaahan tuota jokea. Loydettiin syrjainen hiekkaranta, jossa heitettiin liiat vaatteet pois ja hypattiin veteen. Virta oli aika kova, joten ihan uimiseksi site ei voinut sanoa, mutta kastauduttiin kuitenkin. Hitsin kylmaa se oli edelleen. :)

Ollaan jo ihan totuttu tahan meininkiin, kun ei valitetty mitaan vaikka rannalla ylempana (vesi taitaa olla todella alhaalla tallahetkella, rantatoyras on todella korkea ja jyrkka ylamaki) mies huuteli ja vihelteli pilliin. Ilmeisesti haluten kieltaa meidan uimareissun. Mutta me oltiin kuin ei oltais huomattukaan sita, arvaten ettei se jaksa tulla alas haatamaan meita pois. Ei oikein tajuttu miksi ei muka oltais saatu uida, kun oltiin nahty monien muidenkin uivan siellapain. No uitiinpa sitten tovi ja rupateltiin hurjan mukavan saksalaisen Kathin kanssa, joka oli myos rannalla samoissa puuhissa. Hanelta saimme kuulla etta rannalla oli paivaa aikaisemmin hukkunut pari intialaista parikymppista poikaa. Intialaisten uimataito ei ole ihan samanlainen kuin mita me ollaan totuttu, lisaksi virta on paikoitellen tosi kova. Tasta syysta rantavahdit kielsivat uimisen rannalla kaikita joilla ei ollut erityislupaa uimiseen.

Lahelle tuli myohemmin, meidan jo kuivatellessamme, myos natteja italialaisia tyttoja uimaan. Pian uimavalvoja jaksoikin tulla haatamaan meidat pois rannalta. Italialaiset tytot tosin saivat sinne jaada, ehka heilla oli "erityisluvat".. :)

Helle

Taalla on ihan tajuton helle. Paikalliset sanovat, etta se vetaa monsuunin tanne piakkoin. Kohta saadaan siis sateita...

Just ajateltiin, etta josko lahdettais jatkamaan matkaa pikapuoliin. Taalla on ollut ihaninta, ihan mieleton paratiisi, eika millaan huvittaisi lahtea. Mutta toisaalta menomono vipattaa ja viela haluaisi nahda muutaman mestan Intiassa. No, tama paatos tehtiin meidan puolesta kun selkani sanoi taas poks. Ihan yllattaen. Ei ole kyllakaan onneksi mennyt kovin pahasti, mutta sen verran kuitenkin etta pysytaan taalla kunnes se on parempi.

Suomessa taitaa olla juhannuksen aika. Alkaa tulla koti-ikava ja etenkin koiraikava. :)

Kansainvalinen uutiskynnys

(Tero:) Aina ulkomailla sen huomaan ja edelleen hassulta se tuntuu
minkalaiset asiat rikkovat kansainvalisen uutiskynnyksen. Kun lahdimme
matkalle Suomessa raportoitiin lehdissa etta Delhissa on hurja
helle-aalto ja etta 22 kaksi ihmista oli kuollut. Taal on niin paljon
ihmisia, etta 22 ihmista kuolee koko ajan ja joka paikassa.
Suhteutimme juhannuksen hukkumiset Intian mittakaavaan ja kaytannossa
se tarkoittaisi etta yhdessa yossa taalla hukkuisi yli 2000 ihmista.
Sen voisi jo hyvin kuvitella rikkovan uutiskynnyksn.

Hesarissa oli juuri uutinen etta kuusi intialaista oli kuollut
salamaniskuun kun olivat seuranneet futiksen MM-kisoja.
(http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Kuusi+nuorta+kuoli+salamaniskuun+Intiassa/1135220350137).
Taalla kuitenkin jokaisen paivan lehdessa kerrotaan militanttien
tekemista terrori-iskuista, joissa usein kuolee viattomia siviileja,
yleensa intialaisia turisteja, ja liikenteen vaatimista uhreista
(esim. eilen oli taysi bussi suistunut rotkoon).

Tama taitaa olla juuri se kohta jossa voi vain todeta, etta kyl kait
matkustelu sitten avartaa. :)

Ihmeelliset elaimet

Yhtakkia tajusin etten ole kirjoittanut sanaakaan naista aivan
uskomattomista elaimista joita taalla Intiassa saamme nahda. Olemme
olleet suut auki taalla hyvin usaesti, mutta niin uskomatonta kuin se
onkin, kaikkeen tottuu.

Kashmirissa olimme aivan ihmeissamme kun jokapuolella liiteli Kotkia.
Niita oli aivan kuin lokkeja suomessa merenrannalla. Se oli aivan
uskomatonta. Seurattiin sielta asuntoveneesta niiden saalistusta ja
ihmeteltiin kuinka ihmeellinen maailma onkaan. Asuntoveneesta ja
shikarasta naimme myos kaikenlaisia muita lintuja hurjan maaran. En
tunnistanut niita juuri ollenkaan, mutta yksi uskomaton lintu osui
silmaani. Se oli pieni, paaosin turkoosin varinen ja istuskeli
rantatoyraalla. Yhtakkia sita seuratessani se teki mahtavan,
salamannopean, pystysuoran sukelluksen veteen. Tullen sielta ylos
kalasaallis suussaan. Tunnistin linnun sukelluksesta ja ulkonaosta
luonto-ohjelmista tutuksi kuningaskalastajaksi. Taman paikalliset
viela vahvistivat. Olipa aika kuningas olo. :)

Elaimet ovat taalla paljon lahempana ihmista kuin suomessa ollaan
totuttu. On ihan normaalia, etta joka paikassa on lehmia ja koiria.
Niilla on tarkea tehtava hoitaa biojatteet pois kaduilta matanemasta.
Valilla kaupunkikuvassa nakyy lisaksi myos apinat, joita on joissain
paikoissa valtavasti. Kaupungeissa elavat koirat ovat selvasti
tottuneet ihmiseen, mutta kunnioittavat ihmista. Ne jotka eivat ole
viela laksya oppineet, tuntevat sen kylla nahoissaan. Tama on kylla
aivan ymmarrettavaa, kun elama on paljolti ihmisillakin kaduilla ja
koirat havittelevat usein samoja suupaloja. Lehmat saavat olla
mollottaa kaduilla aika rauhassa, kuulema jokainen niista kuuluu
jollekin perheelle, ja he hoitavat niiden lypsamisen yms. Ruokansa
lehmatkin kuitenkin hankkivat kaduilta. On ollut ihana huomata, etta
tassa kulttuurissa ei elaimia kiusata turhaan. En ole nahnyt yhdenkaan
ihmisen kiusaavan elainta, en edes lapsen!

Apinat ovat aika harskeja ja rohkeita. Tero yritti ottaa kuvaa eraasta
apinasta ja apina melkein varasti Teron kameran. :) Oli aika hassu
tilanne, ja kaiken lisaksi Terolla sattui olemaan kamerassa videointi
paalla, joten tilanne tallentui nauhalle. Mahtava patka. :)

Tanaan hotellin pihalle tuli mies huilun ja koobran kanssa. Oli aika makean nakoista, vaikka olikin tuollainen turisteille tehty juttu. Kosketinkin koobraa, huu! :)

Ihan hotelllimme vieressa taalla Rishikeshissa on taikapensas. Huomasimme sen sadehtivan kun kuljimme sen ohi pimeanaikaan. Oli kuin pensas olisi ollut taynna liikkuvia jouluvaloja. Tarkemmin kun katsottiin, huomattiin niiden olevan valokarpasia (tai mita ne sitten nimeltaansa ovatkaan)!! Eihan niita ole kuin luonto-ohjelmissa.. Aivan USKOMATONTA!. :)

Gangesin valloitus

Laskimme sitten juuri 9 kilometrin matkan gangesia kumiveneella. Oli hurjan hauskaa ja hiukan jannittavaakin. :) Matkalla oli muutamia vaahtoavia koskia, joiden parskeet kasteli koko porukan. Osa porukasta oli varustettu myos meloilla, meilla molemmilla oli kunnia olla reunalla ja siten myos melomassa niissa tyrskyissa. :) Oli tosi vitsikasta, kun keskella vaahtopaita, yritin kovasti keskittyen samalla meloa ja pysya kyydissa (melojat istuivat kumiveneen reunalla), niin keskella istuva intialainen nainen, kauniissa sarissaan, kysyi rauhallisesti hymyillen "what's your lovely name?" (Mika on kaunis nimesi?)

Puolimatkassa opas sanoi, etta hypatkaa vain uimaan jos haluatte. Meilla oli paallamme shortsit ja t-paidat, kyparat ja pelastusliivit. Sinne vaan sitten hypattiin. Vesi on todella kylmaa, vaikka ilma on todella lammin. Vesi tulee korkealta himalajalta ja ei ole ehtinyt viela tassa kohdassa lammeta. Lisaksi vesi on intialaiseksi joeksi varsin puhdasta, kun se tosiaan on vasta valunut vuorilta. Myohemmin alajuoksulla Ganges on kuulema kuin likaviemari. Ihmiset heittavat siihen kaikki roskat ja teollisuuslaitokset laskevat siihen jatteet. Silti siina peseydytaan ja sita jopa juodaan..

Pidettiin narusta kiinni, ettei virta olisi lahtenyt viemaan kovempaa kuin vene, ja sitten vain kelluttiin. Maattiin selallamme virrassa pelastusliivien avulla ja katseltiin kuinka huimat maisemat vilistivat silmiemme edessa. Oli ihan epatodellista.

Pedestrians only - Vain jalankulkijoille

(Tero:) Olemme tormanneet kartassa tie-osuuksiin, joissa lukee etta
vain jalankulkijoille. Toinen oli ostoskatu Dehra Dunissa ja toinen
kapea riippu-silta, joka ylittaa Ganges joen taalla Rishikeshissa.
Molemmilla kerroilla olemme olleet innoissamme etta jee, tonne paasee
tata hurjaa liikennetta pakoon (lahinna pakoon autojen ja
moottoripyorien hurjia tootteja, joista tuntuu loytyvan tehoa ainakin
120 dB, jopa niin etta treenattu rokki-korvakin huomaa etta nyt jokin
soi...:)

Innostuksemme on kenties ollut hivenen naiivia, kun emme ole
muistaneet etta mehan olemme intiassa. Nailla jalankulkijoille
tarkoitetuissa osuuksissa kulkee suuri joukko kaikkia ajoneuvoja jotka
suinkin tielle vain mahtuvat. Ostoskadulla auto-rikshat ja
moottoripyorat vain vilistivat, ja riippusillalla joka on liian kapea
auto-rikshoille on osoittautunut moottoripyorien kulkureitiksi.
Kaytannossa moottoripyorat joutuvat kulkemaan melkein kavely vauhtia,
koska silta on taynna ihmisia, mutta meininki on se etta tootti on
pohjassa ja heti kun tilaisuutta tulee niin hyva kiihdytys ja
ihmisjoukon ohi. Itsella viela sydan aina hypahtaa, mutta
Intialaisille tama tuntuu olevan taysin luonnollista. Eli opittavaa on
viela ja paljon! :)

Joogaa

Kun kerran ollaan jamahdetty tanne Rishikeshiin, joka on ansaitusti saanut maininnan maailman joogakeskuksena, oli meidankin kokeiltava joogan taikaa. Pikkusen kieltamatta jannitti ennen ensimmaista tuntia, kun ei oikein tiennyt mita odottaa. Vaikka olen ollut suomessa joogatunneilla, olin aika varma etta taalla kyseessa on vahan erilaiset jutut ja ilokseni olinkin oikeassa. Tero aloitti aika tyylikkaasti jooga'uransa', kun joogasi elamansa ensimmaisen kerran tassa kuuluisassa paikassa.

Joogatunnit ovat olleet erittain antoisia meille molemmille. Terosta venyttely on ollut oikein tervetullut aamurutiini. Itse en oikeastaan osaa kuvata sita ainakaan viela kovin hyvin sanoin, mutta mielen rauhoittaminen ja samalla voimistelu ja venyttelyliikkeiden tekeminen on hyvin erilaista kuin mita olen ennen kokenut. Opettaja korostaakin etta fyysiset muutokset ovat vain ikaan kuin sivuseikka, mukava lisa joogan harrastamisesta. Tama on varmaan olennainen ero aikaisempiin joogakokemuksiini, joissa on ollut paaasiassa joko tarkoitus voimistaa tai venyttaa lihaksia ja joka ei ole juuri eronnut monista muista kehonhuoltotekniikoista.

Jos tallaista joogaopetusta loytyisi suomesta, niin olisin innolla mukana, taytyypa selvittaa kunhan rantaudumme kotimaahan.

Laiskoja paivia

Vietetaan taalla paratiisissa rentoja ja laiskoja paivia ja kuumia
oita :) (koska taalla on niin kuuma) heh. Ollaan ilmeisesti totuttu
tahan kuumuuteen kun saadaan ihan hyvin nukuttua, meilla ei siis ole
mitaan ilmastointilaistetta huoneessamme. Lampoa taalla riittaa, tosin
nyt on alkanut tulla myos pilvisia hetkia. Monsuuni on tulossa.
Kertovat etta sit voisi odottaa viikon kuluttua, mutta monsuuni tekee
kuten sita huvittaa. Saapas nahda miten ilma ja luonto sitten muuttuu.
Meilla ei ole viela mitaan sadevarusteita, mutta luulen meidan
hankkivan ainakin sateenvarjot kunhan ensimmaisen kerran kastutaan
lapimariksi. :)

Hotellihuoneessamme on nyt sitten sitruunaruoho kasvamassa. :) Meille
naurettiin aika kovasti kun raahattiin sita puutarhasta hotelliin.
Heh. Lisaksi loysimme sitruunaruohooljya, jota myos levittelen
itseeni. Nyt olen saanut osumia vahemman ja Tero on alkanut saada
muutamia myos. Minun teoriani mukaan olen ollut herkullisempi kohde ja
siten Tero on valttanyt osumat. Nyt kun voitelen itseani
ihmieaineilla, osa moskiitoista menee sekaisin ja iskeekin Teroon. Nyt
Terolla on miettimisen paikka, laittaako hankin itseensa oljya,
jolloin todennakoisesti mina saan taas kaikki osumat, vai olisikohan
han herrasmies ja ottaisi osumat... :)

Sweet blood - Makeaa verta

(Tero:) Vaikea uskoa, mutta niin ne paikalliset vain asian selittavat: Riialla
on makeaa verta. Viimeiset aamut kun olemme heranneet, niin Riia on
aivan itikoiden syomana ja meikalaisessa ei ole pureman puremaa.

Kuten Riia jo mainitsikin blogissa, olemme hommanneet erilaisia
elikseereja hyttysten karkoitukseen. Luulen etta toimiva yhdistelma on
saattanut loytya, koska asken illallisella hyttysen kavivat ensi
kertaa kimppuuni ja Riia sai olla rauhassa. Tama oli siis eravoitto
meille. Peli on nyt jotakuinkin:
Hyttyset 751 - Myo 1

Moskiitot

Taalla onkin sitten moskiittoja, joilta ollaan tahan asti valtytty. Meikalainen syotiin aika pahasti ensimmaisena yona. (Terosta ne ei tykkaa yhtaan, taitaa maistua pahalta :) Moskiitot ovat aika vaarallisia, aiheuttavat suurimman osan sairauksista Intiassa, kun levittavat niita niin tehokkaasti. Ryhdyimme miettimaan hyonteiskarkotteiden hommaamista. Parempi myohaan kuin ei milloinkaan. :)

Kuultuamme sitruunaruohon hyonteisia karkoittavasta vaikutuksesta, paatimme kokeilla sita. Turisti joka ensiksi siita meille mainitsi, tarkoitti epailematta jotain sitruunaruohovalmistetta, jota saisi ostaa pullossa jostain luontaistuotekaupasta lansimaista. Taalla kun sita kyseltiin, meidat ohjattiin puutarhaan, jossa naita ruohoja kasvoi. :) Paatimme ostaa pari tuppoa kokeeksi. Hotellin pitaja kertoi hanella olevan iso puska kotona ja sen vahentavan hyonteisten tuloa sisatiloihin.

Eilen oli tuulinen ilta, eika moskiittoja muutenkaan ollut nakyvilla, joten emme tieda tehoaako puska ollenkaan. Hauska se kuitenkin on. :) Siita kuulema voi itsekin valmistaa jotenkin sellaista ainetta jota voi levittaa iholle. Mutta sita me ei viela osata.

Ostimme myos ihollelevitettavaa luonnollista hyonteiskakoitetta (neem oljya). Senkaan tehoa ei olla viela paasty kokeilemaan. Ensiyona ehka on uudet taistelut.. Meilla on huoneessa hyonteisverkot ikkunoissa, mutta ei sangyn ymparilla. Taalla moskiitot eivat ilmeisesti vaivaa niin paljon, etta sellaiset olisi tarpeen. Tai sitten intialaiseen tapaan ei holhota, joten meilla pitais varmaan olla omat moskiittoverkot mukana.

Lettuja, liskoja ja apinoita

Tero on niin kultainen, ettei raaskinut antaa minun yksin sairastaa vatsatautia. Meni syomaan lettuja hunajalla ja viime yon vietti itkua tuhertaen vessassa... No ei ihan, mutta ei kaukana ollut. Historia tassa vain toistaa itseansa, kun tama episodi on kuulema vain uusinta lapsuusajasta, jolloin myos soi ulkomailla lettuja herkkukastikkeella. Silloinkin vaikutus oli sama, tosin itku taisi olla lapsena todellinen. Onneksi olemme nyt taalla paratiisissa, taalla on melkein juhlaa sairastaa.

Minun on nyt hyva kirjoitella, kun olen jo kuivilla :) Taalla sita oppii arvostamaan tervetta mahaa ihan uudella tavalla.

Oli aika huima naky kun apinalauma rykaisi parvekkeemme poikki. Siita vain pokkana kulkivat, satuimme olemaan silloin alakerrassa ja huuli pyoreina katselimme. Onneks ei jatetty ovea auki, tuppaavat nakojaan heittelemaan kaikenlaisia tavaroita ympariinsa. :)

Huoneessamme on liskoja. :) Aluksi olin vahan ihmeissani, mutta kuultuani etta ne eivat ole ihmisille vaarallisia, ja syovat hyonteisia, ollaan toivotettu ne tervetulleiksi meidan kamppaan. (hyonteiset ovat taalla vaarallisimpia, kun levittavat tauteja) Aika arkoja liskot kuitenkin ovat, mutta hirmusen suloisia veijareita. :)

Kuumeilua

Sairastuttiin uudelleen, talla kertaa kuumetta molemmilla. Terolla tauti kesti vuorokauden, kuumetta ja palelua ja sitten ohi. Mina en ollut yhta onnekas. Sain samalla jonkin vatsataudin ja kuumeen lisaksi oksetti ja sen sellaista. Oltiin Dehra Dunissa jumissa paripaivaa, kaupunki ja varsinkin huone oli aika huono sairastamiseen, kun se ei ollut kuin sellainen nukkumispaikka, mutta olin liian kipea vaihtamaan. Heti kun tulin vahan parempaan kuntoon, paatettiin lahtea laheiseen pikkukaupunkiin bussilla. Matka Rishikeshiin olikin minulle varsinainen koettelemus, mutta se kannatti! Olin puolitoistatuntia paa avoimessa ikkunassa ja keskityin olemaan oksentamatta. Tosin taalla ollaan nahty muidenkin oksentavan vain ikkunasta ulos, joten ei se niin kamalaa olisi ollut. :)

Rishikesh osottautuikin paratiisiksi, kun etsiydyimme kaupungin laitamilla olevaan kylaan. Kyla on hieman korkeammalla ja nakymat ovat hotellistamme melkoiset! Alla virtaa Ganges ja edessa Himalajan vuoristoa.. Huuh. Kaikkialla on rauhallista, kyla on meditoijien ja joogan harrastajien kansoittama. Alakerrassamme on ravintola josta saa kaikenlaisia ruokia ja vieressa internetkahvila. Taalla on hyva lepailla.

Uima-allas!!

Jippii! Loydettiin uima-allas luksushotellin pihalta. :) Taalla ei olla nahty uima-altaita ollankaan, ei kuulu vissiinkaan oikein tahan kulttuuriin. Varmaan tuolla rantakaupungeissa saattaa turisteille sellaisia ollakin, mutta taalla ei olla juuri nahty.

Mentiin sitten noyrina tyttoina ja poikina kyselemaan josko sita sais kayttaa. No, tietty se on vain hotellin omille asiakkaille. Kyseltiin sitten halvimman huoneen hintaa, oli lahes kymmenkertainen siihen mita yleensa maksettiin huoneista. Heh, silti harkittiin ja pyydettiin saada nahda uima-allas lahempaa. :) Sita ihastellessa paikalle oli vissiin pyydetty pomo tai omistaja (nainen!), joka yllattaen lupasikin meille uintihetken kohtuullista korvausta vastaan. Jee! Samalla kyselin miten naiset taalla pukeutuvat uidessaan. Han kertoi naisten yleensa pukeutuvan pitkaan paitaan ja tiukkoihin housuihin, mutta mina saisin kylla uida bikineissani jos haluaisin. :)

Olipa se ihanaa uiskennella! Uida polskuteltiin, otettiin lunkisti, maattin altaan reunalla, ja pelleiltiin kuin ei oltais ikina vetta nahtykaan. :)

Eika siina viela kaikki. Paivan toinen huipennus oli Pizza Hut. :) Uimisesta nalkaisina mentiin syomaan ja hyvaa oli! Ruokalistakin oli varsin sopiva, vegetaristivaihtoehtoja oli enemman kuin muita. :) Herkullista pitkasta aikaa.

Totta toinen puoli

Aluksi tuntui surulliselta, etta intialaisten sanaan ei voi luottaa. Jotenkin otimme sen henkilokohtaisesti ja arsyynnyimme. Nyt olemme kait jo jonkin verran tottuneet, kun se tuntuu kuuluvan jo asiaan. Intialaisten kanssa juteltuamme, olemme ymmartaneet etta myoskaan intialaiset turistit eivat voi luottaa intialaisiin reissatessaan intiassa. Heilla on tietenkin se etu, etta ymmartavat kulttuuria ja kielta, huijaaminen on "hiukan" vaikeampaa. Alla vahan esimerkkia miten taalla toimitaan.

Kun saavuimme Dehra Dun -kaupunkiin, yritimme etsia kulkuneuvoa keskustaan, joka olisi noin neljan kilometrin paassa bussiasemasta. Koskapa olemme paljon kayttaneet autorikshoja, paatimme ottaa sellaisen keskustaan. Hintoja kysyessamme (taalla kannattaa aina sopia hinta etukateen) yllatyimme, se oli lahes kymmenkertainen siihen mita olimme ajatelleet. No, etsiydyimme taksiasemalle, jossa 'virka'mies kertoo etukateen taulukkohinnan matkalle. Edelleen todella kallista. Kysyimme sitten meneeko mitaan bussia keskustaan, kaikki vakuuttelivat ettei mitaan paikallisbusseja ole.

Ei ollenkaan uskottu, kun jollainhan paikallistenkin on paastava keskustaan. Paatettiin etsia bussiaseman lipunmyyja, ehka han neuvoisi. Hanelta sitten saimmekin kuulla, etta talla ei kulje paikallisbusseja vaan vikramit kuljettavat keskustaan. Hinta oli vain puolet siita mita alkujaan ajateltiin maksaa. :) Saimme kuulla etta vikramit ovat isoja autorikshoja, jotka taytetaan tayteen ja sitten kuljetetaan maaranpaahan. Viela vikramkuskikin yritti saada kaksinkertaisen hinnan, mutta ei talla kertaa onnistunut. :) Vikram taytettiinkin sitten aariaanmyoten tayteen ennen lahtoa. Paatin ottaa noin kymmenvuotiaan tyton syliini, etta hanella olisi vahan mukavampi matkustaa. Han ja hanen aitinsa olivatkin oikein iloista ja mukavaa matkaseuraa!

Toisena paivana otimme autorikshan paikkaan X. Kerroimme kuskille minne halusimme ja han lahti ajamaan. Jonkin ajan kuluttua kuski pysahtyi ja sanoi etta olemme perilla. No, emme kuitenkaan ollut ja sanoimme sen hanelle. Kuskilla ei ollut mitaan aavistusta paikasta minne olimme menossa. Han pysahteli kyselemaan ihmisilta missa tama paikka on, eras mies lahti mukaan oppaaksi. Vahan aikaa ajettuamme, kuski pysahtyi ja opas sanoi, etta tassa ollaan, paikka on tuolla talojen takana. :) Heh, ei tullut mieleenkaan uskoa, vaan sanoimme etta voisitteko ajaa meidat sinne. Siella taas kyseltiin lisaa neuvoa ja lahdettiin ajamaan eteenpain, lopulta paikka loytyi.

Intialaiset eivat nayta mitenkaan nolostuvan huijaamisesta tai siita kiinni jaamisesta. Tama kulttuuri on niin uskomattoman erilainen kuin omamme.

Litchit

Olemme paasseet hedelmaaamiaisten makuun. Aina kun vain mahdollista, olemme haalineet katumyyjilta erilaisia kuorittavia hedelmia ja herkutelleet niilla hotellihuoneessamme tai puistossa. Ihan tajuttoman makeita ja hyvia! Vesimelonit ovat jotenkin kuin tehtyja tallaiseen ilmastoon ravinnoksi. Niista saa nestetta kehoon luonnollisessa muodossa ja ovat hurjan herkullisia.

Uusi hedelmatuttavuus on Litchi. Ne ovat noin ison mansikan kokoisia, kuorittavia hedelmia, joissa on kivi sisalla. Niihin on tullut ihan hurja himo, koko ajan pitais vaan saada Litcheja! :)

Bussi ilman vaihteita

Paatimme pian jatkaa matkaa kohti uusia ihmellisyyksia (ja halvempia makuupaikkoja:). Otimme suunnaksi Haridwar-Rishikesh- Dehra Dun akselin. Kaupungit ovat lahella toisiaan ja paatimme menna ensin kaymaan isossa kaupungissa Dehra Dunissa ostamassa vahan tarvikkeita ja sitten jatkaa pienempiin mestoihin. Kavi kuitenkin niin, etta bussiasemalla saimme kuulla seuraavan bussin lahtevan Dehra Duniin vasta kolmen tunnin kuluttua ja Hardiwariin lahtisi bussi heti. Sielta voisimme sitten heti jatkaa Dehra Duniin, joka on lahella.

Tallakertaa bussikuskiksi ei sattunut entinen rallikuski, vaan mita todennakoisemmin nykyinen tai sitten muuten vain itsemurhahakuinen tyyppi. Han ajeli enemman matkasta vastaantulevien kaistalla kuin omallaan ja toottasi kokoajan! Vastaantulevat autot ja mopot joutuivat vaistamaan tiensivuun omalla kaistallaan!!

Bussissa oli hiki! Oli tajuttoman kuuma paiva, kuumimpana aikana kuumalla alueella. Kaikki hikoilivat, joten saatte uskoa etta niin mekin hikoiltiin. Olin bussissa litimarka hiesta. Matkan oli tarkoitus kestaa kuusituntia, mutta toisin kavi. Puolessa matkassa bussi meni rikki, vaihteet ilmeisesti hajosivat. Kuski ajeli rennosti varikolle ja alkoi apumiehien kanssa korjaamaan autoa. Pari tuntia siina vierahti ja me matkustajat odottelimme kiltisti.

Tapasimme sattumalta Dharamsalassa yhden suomalaisen naisen, joka kertoi etta Intia opettaa suomalaiselle etenkin karsivallisyytta! Kaikkeen menee paljon aikaa, eika siita voi hermostua. :) Joten karsivallisyytta me talla hikisella bussimatkalla tosiaan opittiinkin.

Olimme perilla pyhassa kaupungissa Haridwarissa vasta illalla, joten paatimme jaada sinne yoksi ja jatkaa heti aamulla Dehra Duniin. Naimme kuitenkin illalla vilauksen Ganges-joesta! Aika massiiviselta se naytti, vaikka olemme vasta sen pienessa alkuhaarassa.

Puistokaupungissa

Vietimme Chandigarissa muutaman leppoisan paivan kierrellen turistikohteita ja ihmetellen kaupungin olemusta. Kaupunki naytti hyvin erilaiselta intialaiselta kaupungilta. Kaikki on valtavan suurta, kadut, puistoalueet yms. Kavellen ei oikein jaksanut liikkua, kun joka paikkaan oli kilometreja matkaa, tyollistettiin sit ekologisia polkupyorarikshoja oikein olan takaa. :) Kaupungista kylla huomaa, etta se on suunniteltu ja etta suunnittelija on eurooppalainen. Kavimme pikaisesti myos uudella puolella, joka oli rakennettu taas tuttuun intialaiseen tyyliin betonista vieriviereen, ilman mitaan viheralueita ja roskat kaduilla. Jostain syysta puistoalueiden puolella oli hyvin siistia, en tieda mika sen pitaa siistina, kun taalla ei nakynyt konekivaareitakaan. :)

Katukuva on moderni ja kaikki aika kallista. Emme meinanneet aluksi ollenkaan uskoa hintatasoa ja kiertelimme monessa paikassa etsimassa makuupaikkaa. Nyt on kuitenkin sesonkiaika ja kaikki entista kalliinpaa. Olisi pitanyt uskoa hyvalla. Kavi niin, etta olimme viela illalla ilman hotellihuonetta, siten etta viimeisetkin mestat oli jo tayteen buukattu. Loppujen lopuksi maksoimme sikahinnan luksushotellin rupuhuoneesta. Kallein ja huonoin makuupaikka talla reissulla. Seuraaviksi pariksi yoksi saimme vahan paremman ja halvemman kampan, kun tajuttiin ettei taalla nyt voi nirsoilla, eika kauheasti yrittaa tinkiakaan.

Taalla muuten naisetkin ajavat ajoneuvoilla, lahinna mopoilla! Tata en ole viela muualla intiassa nahnyt, mutta taalla se nayttaa olevan yleista. Kiva. :)

Elokuvissa

Tulipa mieleen kirjoittaa elokuvista, jossa kavimme Dharamsalassa. Oli aikamoinen kokemus. Elokuvasali oli piehin huone, jossa oli noin 30 bussin penkkia. Edessa oli iso televisio (ehka 60 tuumaa) ja DVD-soitin josta elokuvat katseltiin. Teatterin ulkopuolella oli taulu, jossa luki paivan elokuvat, nelja joka paiva ja ne vaihtuivat paivittain. Sitten siella oli vain DVD-levyt elokuvista jotka ainba laittoi paalle. Liput maksoivat 50 senttia kappale. En usko etta mies maksoi tekijanoikeusmaksuja..

Homma oli kuitenkin ihan toimiva elokuvien katselemiseen ja kavimmekin katsomassa kaksi leffaa. Toinen oli Born to Brothels, joka kertoi Kalkutan (hyvin iso kaupunki itaintiassa) ilotaloihin syntyneista lapsista. Oli aika mielenkiintoista tajuta, kuinka paljon tuttua elokuvassa oli, kadut autot, koyhyys, kerjalaiset, lehmat..yms. Elokuvasta ei oltu tehty kovin raskasta, (aihe on todella raskas jo itsessaan) voin suositella herkemmillekin.

Toinen leffa kertoi Dalai Lamasta. Todella hyva elokuva, vaikka en tieda oliko asiakohdat aivan oikein. Paapiirteiltaan varmaankin ainakin. Oli hurjan tuntuista kulkea Dharamsalan kadulla elokuvan jalkeen ja tajuta etta tata tieta kun vahan jatkamme eteenpain, niin olemme tuon saman miehen kotiovella. Ihan absurdia!

Matkustusta

Tehtiin taas kevyt vuorokauden matkustusrykays. Bussimatkat ovat taalla kylla aina seikkailuja, bussilippujen ostamisesta alkaen. Menimme puoleltapaivin paikallisbussilla Dharamsalaan bussiasemalle (asuimme oikeasti viereisessa kylassa), siella saimme kuulla, etta bussi Shimlaan lahtee kuudelta aamulla ja kahdeksalta illalla. Paatimme lahtea samana iltana, vaikka yobussi naissa oloissa ei valttamatta olekaan se turvallisin vaihtoehto.

Bussimatka kesti vajaat kymmenen tuntia. Bussi ei ollut tallakertaa super deluxe, vaan tavallinen paikallisbussi, suorine kovine istuimineen ja pienine jalkatiloineen (jossa oli myos meidan kamat). Arpaonni heitti meille kuskiksi epalematta vanhan rallikuskin. Meno oli aikamoista pienenpienilla pimeilla vuoristoteilla. Sinkoilimme edestakaisin bussin penkeilla kuskin kaahatessa mutkaisilla teilla. Nukkumisesta ei oikein tullut sina yona mitaan. Juuri kun ajattelin etta fyysisen sietokyvyn rajat alkavat olla lahella niin alkoi sataa. Huonoksi onneksemme ikkunani alkoi vuotaa. kuski meni pakoon sadetta kahville ja jatti meidat bussiin tunniksi odottelemaan ja kastumaan. Yritimme tukkia vuotoa, mutta ei se auttanut.

Oli pakko poistua penkilta ja yrittaa tunkea jonnekin muualle tapotaydessa, nukkuvassa bussissa (intialaiset nukkuu toooosi sikeasti ja tarvittaessa varmaan vaikka seisaaltaan). Tero herrasmiehena tunki karvaisten aijien valiin ja mina jain Teron paikalle istumaan. Hetken kuluttua yksi heista jo nukkui Teron olkapaata vasten. :) Taalla kun tata jengia on, niin omaa reviiria ei samalla tavalla vissiin yllapideta. Miehen ja naisen valilla tosin kylla pidetaan etaisyys, jos eivat ole naimisissa keskenaan. Silloinkaan ei kyllakaan liikoja julkisesti kosketella. Heteromiehet kyllakin kulkevat taalla paljon kasikkain ja halaillen, eivat ilmeisestikaan ole yhta homofobisia kuin lansimaissa. :)

Paasimme Shimlaan ehjin nahoin ja monia tarinoita rikkaampana. Bussissa oli kanadalainen taiteilija joka kertoili mukavia juttuja taukojen aikana ja kertoi olleensa myos ihanalla haamatkalla intiassa ja nepalissa 30 vuotta aikaisemmin. Bussimatkoissa on kylla parasta nama jutteluhetket erilaisten ihmisten kanssa. Siina kun joutuu kuitenkin olemaan, niin seurustelu on toooosi luontevaa ja mukavaa. Shimalssa oli kylma, en tieda kuinka kylma, mutta kylmaa ja kosteaa siella oli. Kiertelimme hetken aikaa etsimassa hotellia ja kun osassa nukuttiin, eika heratty (vastaanottovirkailijat nukkuvat usein aulassa) ja osa oli taynna tai huiman hintaisia, paatimme selvittaa kuinka voisimme jatkaa matkaa (jonnekin lampimaan :)).

Muistimme jonkin kertoneen meille pikkuruisesta vuoristojunasta Shimlaan, joten suuntasimme taksin kanssa juna-asemalle. Mika tuuri meilla olikaan!! Juna-asemalla oli ihmisia odottamassa sen aukeamista, heidan kanssa rupateltuamme saimme tietaa etta juna lahtisi tunnin kuluttua ja lippuja oli saatavissa (nyt on taalla sesonkiaika, intialaiset ympari maata lomailevat taalla pohjoisessa nyt ja lippuja ja hotellihuoneita on valilla vaikea saada). Rupattelimme viela jonossakin eraan miehen kanssa ja han sanoi tarjoavansa liput meillekin!!! ovat nama uskomattoman mukavia ihmisia taallapain maailmaa. Liput maksoivat vain 20 senttia kappale, eli ei tehnyt isoa lovea miehen lompakkoon. (Se on siis hurjan vahan takalaisillekin) Mutta ele oli aivan mahtava!

Oli hyva etta mies auttoi jonottamisessa, nimittain taalla jonotus on aika harskia ja meidan eteen kiilataan usein tooosi royhkeasti. En tieda oltaisko saatu koko lippuja ilman miehen apua, tai ainakin olis pitany kehittaa jostain kyynerpaatekniikka-asenne. Junassa ei ollut numeroituja paikkoja ja meita revittiin joka suuntaan istumaan. Lopulta loytyi sopu, kaikki halukkaat paasivat riittavan lahelle meita. (heh, heh) :) Tahan suosittuna olemiseen voisi vaikka tottua. :) (Oikeasti tietenkin kysymyksessa on suunnaton uteliaisuus kaikkia lansimaalaisia kohtaan ja iloiset ja avoimet intialaiset katselevat ja juttelevat mielellaan kaikkien ulkomaalaisten kanssa)

Matka oli aivan ihana!! Kertakaikkisen uskomaton kokemus. Kevyesti mahtavin junamatka ikina! Juna naytti aivan leikkijunalta, diesel veturi ja pienet vaunut. Vauhti oli hyvin hiljainen ja osa nuorista matkustikin huvikseen tavaran kuljetukseen tarkoitetulla avolavalla. Junan ikkunat sai kokonaan auki, vaikka vuoren seinamat ja rinteet oli usein ihan vieressa (taalla ei holhota, jos tyonnat kaden ulos ikkunasta, niin oma moka). Paiva oli uskomattoman kirkas ja lampeni nopeasti tullessamme vuorta alaspain. Matkalla oli 93 tunnelia. :) Nakymat olivat huikaisevat, kun vuorten rinteet seka laaksot vuorottelivat ja vehrea luonto uskomattoman kaunista. Matkan pituus oli 80 kilometria, tahan meni aikaa 6 tuntia. :)

Junassa oli myos upeaa seuraa. Intialaiseksi englanninopettajaksi paljastunut meille matkan tarjonnut mies kertoili eniten juttuja intiasta ja kyseli erittain paljon suomesta ja suomen oloista, politiikasta, luonnosta, ihmisista, oikeastaan kaikesta jota vain ajatella saattaa. Vieressamme istui myos nuorisoa aitinsa kanssa ja hetken emmittyaan hekin uskaltautuivat juttelemaan kaikenlaista. Tyton nimi jai mieleen, kun han lausui sen "kaveri", en tieda miten se kirjoitetaan. :) Tytto sanoi aikovansa opiskella laakariksi ja nauroi sitten etta sen jalkeen han on jumalasta seuraava. :)

Vaunussa tuntui kuin olisi ollut linnanmaella, tosin sellaisia kurveja tai nopeita nousuja ja laskuja ei ollut, vaan kun tuuli tuiversi hiuksia ja valilla mentiin tunneliin, jossa lapset huusivat kilpaa kaiun kanssa. Pysahdyspaikoilla saattoi nahda mm. apinoita jotka olivat oppineet tulemaan hakemaan ruokaa. Apinoita olemme taalla nahneet monessa paikassa. Ihan ihmisen lahelle eivat ole tulleet, mutta aika lahelle kuitenkin. Kerran nahtiin kun apina ja kulkukoira leikkivat keskenaan, oli aika hassua. :)

Paadyimme kuudentunnin matkustuksen jalkeen onnellisesti Kalka -nimiseen pikkupikkukaupunkiin. Paatimme etsia sielta majapaikkaa, vaikka oli vasta iltapaiva, olimme vahan vasyneita valvotun yon jalkeen. Kaupungista loytyi pari hotellia, mutta vaativat kovia hintoja ilman juuri mitaan mukavuuksia. Lisaksi suhtautuivat meihin jotenkin avoimen vihamielisesti, en tieda mista johtui. Hetken huokaistuamme paatimme sittenkin lahtea kyselemaan miten voisimme viela tanaan jatkaa viela matkaa.

Lahdimme lahimpaan isoon kaupunkiin paikallisbussilla, se oli ainut mesta mihin viela samana paivana siita kylapahasesta paasi. Kaupunki osottautui Chandigarhiksi, joka oli ollut yhtena kiinnostavista kohteista joita oltiin katottu, mutta sujuvasti unohdettu. Kaupunki olikin nakemisen arvoinen, Intian ainut suunniteltu kaupunki. Kaikkialla on suhteellisen siistia, puistoja ja vihreaa joka paikassa. Oppaassa sanottiinkin etta tama on kaupunki jossa on enemman pankkiautomaatteja kuin lehmia. Se on jo kova vaite, mutta taitaa olla totta. :)

Kulttuurimatkalla laakareissa

Olen tehnyt kulttuurimatkan tiibetilaisiin ja intialaiseen laakarikuntaan. Meinasin nimittasin, etta nyt kun olen taalla tiibetilaisten keskuudessa, niin pitaahan sita kipeaa polveani kayda niille nayttamassa. Tassa kaupungissa on kolme laakaria, paatin kayda niissa kaikissa, kun hinta ei paata huimaa. Ensimmainen oli tiibetilainen naislaakari, jonka luo paasimme noin 10 minuttia odotettuamme. Vastaanottohuone oli ihan tyhja. Nainen kysyi vaivoistani, tunnusteli pulssiani ja katsoi silmien alaluomien alle. Sanoi, etta minulla on keltaiset silmat ja kysyi kuinka kauan niin on ollut. Kun sanoin etten tieda, niin han ihmetteli enko katso aamuisin peiliin. :) No, sitten han sanoi etta joillain niinon aina, mutta muilla se ei ole hyva merkki.. Virtsasta han kyseli myos. Sitten han paatteli, etta polvieni vaiva on luiden valissa olevan aineen vahentymisesta ja antoi minulle joitain yrttipillereita viikoksi. No en aloittanut niita ennen kuin olin kysynyt kaikilta lekureilta.

Seuraava laakari olikin intialainen ja taisi olla ihan "lansimaisen laaketieteen" harjoittaja. Ainakin toisteli samanlaisia juttuja kuin suomessakin laakarit ovat tehneet, ja antoi linimenttia, polvituen ja jotain tabuja.

Kolmannelle laakarille ei sitten noin vain mentykaan. Tunnistin heti hanen nimensa, lienee kuuluisin tiibetilainen laakari, mm. Dalai Laman entinen henkilokohtainen laakari ja kirjoittanut kirjojakin aiheesta. Olen aika fiiliksissa paastyani hanen vastaanotolleen. Hanella oli selainen systeemi, etta seitsemalta aamulla jaetaan numerolaput ja kahdeksalta aletaan ottamaan potilaita vastaan. Meille neuvottiin, etta kannattaa tulla jo kuudeksi. Menimme vaille kuusi paikalle ja siella oli jo hirmuinen jono ihmisia, tiibetilaisia, intialaisia ja joitakin lansimaalaisiakin. Saimme kuitenkin lopulta numerolappumme. Odotushuoneessa oli huippu tunnelma, tiibetilaiset ovat niin iloista porukkaa ja loytavat naurunaihetta kaikesta. Odoteltaessa huomattiin etta kaikilla on jonkin nakoinen purkki mukana, paateltiin kyseessa olevan virtsanaytteet. Meinas tulla siina vaiheessa pieni ahdistus (kello noin paljon ja meidan vuoromme olisi pian), kun kysyttiin viereisilta intialaisilta asiaa ja he sanoivat, etta virtsanayte vaaditaan etta tutkimus voidaan tehda.. paatimme kuitenkin kysya laakarilta mita meidan pitaisi tehda. Laakari otti minut kuitenkin vastaan ja han tunnusteli pulssiani kauan. Hankin tutki silmani ja kurtisteli kulmiansa. Kerrottuani vaivastani han tunnisti ongelman ja paatti antaa kolmen kuukauden satsin yrttipillereita joilla nivelet saataisiin taas kuntoon. Laakkeet jaettiin vastaanoton yhteydessa, isoista purkeista laskivat minulle sopivan maaran pyoreita pillereita pieniin pusseihin. Neljakertaa paivassa hirmuisen pahan makuisia, pureskeltavia pillereita. Niiden on siis pakko tehota. :) No niita mina nyt sitten popsin reissun ajan.

Ensimmaisen pillerin kun otin, tein samantien kaardinaalimokan. Pillereiden mukana tuli ohje, etta se pitaa ottaa kuuman tai lampiman veden kanssa. Minulla oli jo kauhean makuiset pillerit purtuina suussa. No mitapa mina siina sitten teen kuin, menen lasin kanssa vessaan, ja valutan kuumaa vetta lasiin ja huitaisen naamariin, toistin taman viela varmuuden vuoksi pari kolme kertaa. Vasta puolisen tuntia myohemmin tajusin miten idiootti oikein olin ollut.. Me ei olla taalla juotu raanavetta ollenkaan, eika sita suositella ollenkaan juotavaksi. Ja mina huitaisen vaan monta lasillista lamminta vetta. Huh huh. Saas nahda mita kay. Otin heti hiilitabletteja ihan varoiksi, mutta tuskin sekaan niihin ameeboihin tehoaa. No tyhmasta paasta tunnetusti karsii koko ruumis.

Ajankohta on varsin sopiva tallaiselle sahlailylle. Me ollaan nimittain tanaan illalla lahdossa seuraavaan kaupunkiin, Shimlaan, joka on kaakkoissuunnassa oleva isompi kaupunki. Luvassa on siis mita todennakoisemmin 9h mukavaa vatsatautia. No johan tahan on totuttu. :)

Ruokajuttuja

Minulle tama intialainen ruoka sopii kuin nena paahan. En ole varmaankaan koskaan (kalavegetaristiksi ryhdyttyani) syonyt nain pitkaan nain terveellisesti ja maittavasti! Tama on kasvissyojan paratiisi. Minusta aika kuvaavaa on, etta usein ruokalistassa on kohta Non-vegererian (ei-kasvisruoat). Kaikki muut ovat kasvisruokia, ei kun vain herkuttelemaan! Ja voi etta nama osaavat tehda ruokaa, ihan tajuttoman herkullisia ruokia saa kaikentasoisista ravintoloista ja lahes joka kadunkulmasta (jos vain uskaltaa vatsataudinpelossa kadulta syoda). Ravintolassa voin sokkona valita kaikenlaista kokeeksi kun tiedan ettei sisalla lihaa. Ihan taivaallista!

Tiibetilainen ruoka on selvasti raskaampaa ja sisaltaa paljon energiaa. ei se ihmekaan ole, kun heidan maansa on ollut korkealla himalajan ylangolla ja siella olot ovat ankarat, energiaa tarvitaan.

Tero taasen on alkanut katsella sillasilmalla italialaisia yms. ravintoloita. :) Se sanoi yhtena paivana etta "tappaisin yhdesta ruisleivan palasesta" :) Ja taisi se sanoa, etta meinaa syoda ensimmaiseksi suomessa lihapullia. :)

Hygienia taalla on kylla ihan olematonta, bakteerikammoisella olisi taalla kylla kuumat paikat. Kaipa elimistomme ovat alkanut siihen tottua, kun tunnumme aivan terveilta. Joka paikassa taalla on likaa, roskia, elaimia, ruoat on taynna karpasia yms. Sahkot menee poikki monta kertaa paivassa, eli jaakaapitkaan ei saa sahkoa.. Ilma on hautovan lammin ja kostea, juuri otollista bakteereille.

Sen verran olemme jo nahneet, etta tiedamme monen ravintolan tiskit peseytyvan pienien kasien kautta, samassa vedessa. Naimme esimerkiksi kuinka eraan ravintolan tiskit tiskasi noin kahdeksan vuotias poika kadun varressa, yhdessa amparissa. Siita sitten kuivaukseen ja poytaan.. Lapsityovoimaa taalla on hirmuisen paljon, enka selvastikaan voi ajatella siita ihan samalla tavalla kuin suomessa, ennen reissua. Jos jotain matkailu taalla minulle tekee, niin ainakin se avartaa nakokulmia!

Mukavat tiibetilaiset

Tiibetilaiset ovat ehkapa ystavallisin kansa johon olen saanut tutustua. Olemme onnistuneet mohlimaan kaikenlaista, mutta he eivat siita ole millansakaan. Muutenkin he ovat selvasti rehellisempia kuin intialaiset (ainakin ne joihin me ollaan tormatty) ja jotenkin todella huumorintajuisia. Esimerkiksi kuljimme eraana paivana heidan rukouspolkunsa vaarin pain. Huomasimme heidan kaikkien ihmettelevan meidan touhuja, ja mita vanhempi, sen makeammin hanta nauratti meidan touhut. Kerran kaannyin juttelemaan Terolle takanani, kun lauseen puolivalissa huomasin takanani olevankin vanhan munkin. Hanta nauratti tilanne (ja varmaan ilmeeni!) hirmuisesti. :)

Voisi ajatella, etta tiibetilaiset olisivat hyvin vihaisia ja katkeria kohtalostaan. Varmaan he ehka sita ovatkin, mutta heidan paivittaisessa elamassa se ei juuri nay. Pieni kertaus maailman historiaan, suoraan Tiibet-museosta: Tiibet menetti itsenaisyytensa noin 40 vuotta sitten kiinan hyokattya maahan ja valloitettua se. Kiinalaiset ovat systemaattisesti tuhonneet maan uskomattomat, tuhansien vuosien aikana rakennetut temppelit. Tiibetilaiset lapset pakotetaan kiinalaiseen koulutusjarjestelmaan, eivatka he saa juurikaan harjoittaa omaa uskontoaan. Tiibetilaisia teurastetaan (viela nykyisinkin!) jarjestelmallisesti ja heidan elinkeinojen harjoittamiset on tehty hyvin vaikeaksi. Kiina on siirtanyt kiinalaisia asukkaita tiibetiin, niin etta siella on tiibetilaisia enaa pieni vahemmisto. Joka paiva tiibetilaisia lahtee pakenemaa himalajan vuoriston yli ja hyvin vaikeiden ja pitkan taivalluksen jalkeen saapuvat intiaan tai nepaliin. Intia on antanut turvapaikan noin sadoille tuhansille tiibetilaiselle. Mukaan lukien Dalai Lama. Intia on myos antanut tiibetilaisille mahdollisuuden harjoittaa uskontoaan, perustaa omia kylia yms. En tieda miten kiinalaiset nakevat taman tilanteen, mutta kylla se vihaksi laittaa. Museossa oli varsin jarkyttavaa kuvamateriaalia kiinalaisten touhuista tiibetissa.

Heidan elamanasenteeseen vaikuttaa varmaankin ratkaisevasti heidan mahtavan positiivinen uskontonsa, buddhalaisuus. Eksyimme vahingossa eraalle buddhalaisuuden filosofista kertovalle luennolle, jossa oli englanninkielinen tulkki. (Olimme menossa katsomaan tiibetilaista kirjastoa ja seurasimme vain jenkkipariskuntaa, yhtakkia huomasimme olevamme huoneessa jossa selvasti odotettiin jotakuta. Paatimme jaada myos lattialle odottamaan. Kylla kannatti!) Oli todella mahtava kokemus! Vanhan munkin elamanilo ja hillittoman lammin sydan oli kasinkosketeltavaa, kun han selitti ystavallisyyden ja lempeyden merkitysta ihmisille.

Eksyimme myos vahingossa Dalai Laman asunnon vieressa olevaan temppeliin sellaisen aikana, jolloin sinne oli kokoontunut suuri maara munkkeja ja tavallisia buddhalaisia rukoilemaan. Olimme tietenkin varuillamme ja mietimme oliko lasnaolomme sopivaa. Mitaan sellaista ei kuitenkaan ollut aistittavissa, vaan tunsimme olevamme tervetulleita. Istuuduimme muiden tapaan lattialle ja hiljennyimme kuuntelemaan jokapuolelta kuuluvaaa rukousten, rukousnauhojen, ja -pyorien vaimeaa aanta. Oli todella vaikuttavaa. Siella naytti olevan sellainen tapa, etta kaikki ottavat omat mukit mukaan, ja jotkut tarjoilevat suurista teepannuista ihmisille teeta. Meilla ei tietenkaan ollut mukeja ja yritimme kommunikoida ettei silla ole valia. Vanha mahtavan ystavallinen mies tuli kuitenkin tarjoilemaan meille teeta, ja huomattuaan ettei meilla ollut mukeja, han vahan aikaa meille motkotettuaan tiibetiksi, virne naamalla, pyysi viereiselta tyhjan viilipurkin, johon saimme teemme. Hyvaa oli! :)